Ruotsi on yllätysvalmis!
MM-kisojen karsintalohko B näyttää menevän tiukasti Espanjan ja Ruotsin komennossa. Ruotsi on kahden ottelun jälkeen kuudessa pisteessä, ja Espanjalla on kolmesta ottelusta piste enemmän. Keskinäisessä ottelussa määritellään hyvin pitkälti lohkon suora nousija. Friends Arenalla pelattava ottelu ei tule olemaan Espanjalle mikään ylikävely, sillä Ruotsi osoitti MM-kisoissa olevansa kova luu.
EM-kisoissa Ruotsi pelasi loistavasti alkulohkossa, mutta sai jatkopeleistä pikalähdön Ukrainalta pienten marginaalien ottelussa. Lohko-ottelussa Espanjaa vastaan pisteet jaettiin maalittoman tasapelin jälkeen. Janne Anderssonin poppoo pystyy vahvaan puolustuspeliin, eikä kiusana ole turhan paljon poissaoloja: Marcus Danielsson puuttuu kokoonpanosta pelikieltonsa vuoksi.
Espanjan MM-karsintojen kauneusvirhe tuli 1-1 kotitasurissa Kreikkaa vastaan. EM-kisoissa La Roja eteni välieriin asti, vaikkei joukkue varsinaisesti vakuuttanut kisoissa kuin paikoitellen. Tähän otteluun Luis Enrique ei tule aivan parhaalla kokoonpanolla, sillä kesällä maksimirasitusta saaneita pelaajia on jätetty huilaamaan syyskuun maajoukkuekomennukselta. Totuuden nimissä laatua Espanjalta löytyy kyllä laajalti, joten ei Ruotsiin mikään hanttiporukka matkusta.
Veto lähtee Ruotsin venymiselle – lunastuspuolella ollaan kotivoitolla ja tasurilla. On näinä kryptisinä aikoina nähty suurempiakin ihmeitä.