Big Lucky kasinolta 200 kierätysvapaata ilmaiskierrosta 20€ talletuksella, suomalaisten suosimaan Book of Dead -kolikkopeliin🤘
Jääkö Saksa karvapersekiekon uhriksi?
Perjantaina MM-kisoissa nähdään mielenkiintoinen kohtaaminen Saksan ja Unkarin välillä. Kertoimissa Saksaa pidetään murskaavana ennakkosuosikkina, mutta jäällä Saksa on tähän mennessä ollut todella heikko, kun taas Unkari on ollut positiivinen yllätys. Emme kuitenkaan lähde tällä kertaa pelaamaan voittajaa, sillä maalimäärän puolelta löytyy riski-tuotto-suhteeltaan paljon houkuttavampi kohde.
Saksan hyökkäyspeli näissä kisoissa on ollut luokatonta. Tai oikeastaan enemmänkin olematonta. Ensimmäisissä kolmessa ottelussaan saksalaiset saivat aikaiseksi kaksi maalia. Yhdysvaltoja vastaan Saksa piristyi ja sai taululle kolme kaappia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Yhdysvaltojen viisikkopuolustaminen ja maalivahtipeli eivät ole vaikuttaneet tähän mennessä. Vaikka jenkeillä onkin verrattain laadukas joukkue, aukeaa sitä vastaan paljon enemmän maalipaikkoja kuin karvapersekiekkoa pelaavia pikkumaita vastaan.
Unkari taas on esittänyt tähän mennessä juuri sitä karvapersekiekkoa. Vastustajat ovat tehneet Unkaria vastaan keskimäärin vain 2,66 maalia per matsi. Leijonien tähtisikermäkin sai laatan vain neljästi Unkarin häkkiin. Tarkoitus ei ole nyt hypettää, että Unkari olisikin yhtäkkiä jokin kiekon mahtimaa. Enemmänkin kyse on siitä, että joukkue on ollut näissä kisoissa paljon mainettaan parempi. Siitä kertoo myös suvereeni 5-0 voitto Iso-Britanniasta.
Saksa ja Unkari eivät ole mitään maalintekopelin mahtimaita. Molempien vahvuudet lepäävät enemmän puolustuspelissä. Maiden välinen tasoerokaan ei ole niin suuri, että lukemat repeäisivät. Niinpä pelivalintamme on, että ottelussa syntyy alle 5,5 maalia. Veto siis osuu, jos matsi päättyy varsinaisen peliajan jälkeen esimerkiksi 3-2, 4-1 tai 4-0 lukemiin.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Ottelussa alle 5,5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.