Isäntien itseluottamus koetuksella – vierailta paljastui viime matsissa salainen ase!
Veikkausliigan ollessa maajoukkuetauolla Ykkösessä paahdetaan täyttä päätä helteisessä kesäsäässä. Viikonlopun nosto tulee SalPan ja Gnistanin välisestä taistosta. SalPa aloitti sarjan sangen pätevästi, mutta nyttemmin meininki on muuttunut jatkuvien tappioiden myötä mollivoittoiseksi. Gnistan on vielä tappioitta, ja rästipelistä huolimatta on sarjassa kakkosena. Saloon se saapuu selkeänä suosikkina.
Vihjeen lopussa on ohjeet, miten olet jopa 30€ arvoisen ilmaisvedon onnellinen omistaja!
SalPalla on nyt edessään kauden kovin paikka, sillä myöskään Pohjanmaan vieraskeikka Kuortaneen leirityksineen ei avannut peliä pisteiden arvoisesti. Joukkue on virhealtis, ja Tero Suonperä ei tunnu löytävän mieleistä kokoonpanoa kentälle, vaan pakka revitään auki kerta toisensa jälkeen. Jarolle kärsitty 1-0 tappio ei ollut kuitenkaan pelillisesti mitenkään toivoton tapaus, mutta on selvää, että jatkuva häviäminen käy jo mielenkin päälle.
Gnistan ei antanut selkeän target-pelaajansa ja maalitykki Eero Markkasen poissaolon tuntua matsissa SJK Akatemiaa vastaan. Varsinaisen shown järjesti Momodou Sarr hattutempullaan, ja mies ehti vielä järjestääkin pari maalia. Gnistan oli hyökkäyksissään tappavan tehokas, joten ei haitannut, vaikka Akatemia sai tehtyä Kipinää vastaan yhtä monta maalia kuin kaikki muut joukkueet Ykkösen matseissa yhteensä. Alakerta on yleisesti ottaen ollut kyllä todella pitävä.
Kuten sanottu, Gnistan on ottelussa ennakkosuosikki. Vieraiden hyväksi on tasoeroa, ja varmasti Kipinän mielentilakin on paremmalla tolalla. Kotiedusta huolimatta Gnistania laitetaan kuitille perusmeiningillä.
Peesaa Uhmapelaajien kohdetta ja lunasta jopa 30€ ilmaisveto!
XLBet tarjoaa Uhmapelaajien ensimmäiselle betsille panoksen kokoisen ilmaisvedon! Siis peesaamalla Uhmapelaajien kohdetta voit lunastaa 10-30€ ilmaisvedon betsin kylkeen. Jotta saat tarjouksesta kaiken irti kannattaakin painaa 30€ maksimipanos sisään, jolloin lunastat itsellesi 30€ arvoisen ilmaisvedon kaupanpäälle.
Voit siis lyödä betsin turvallisin mielin sisään, sillä ilmaisvedon myötä sinulla on aina ”vakuutus” vaikka vetosi menisi väärin.
Näin saat jopa 30€ lisävedon:
1. Siirry XLBetille TÄSTÄ.
2. Talleta 30€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto Gnistan 30€ panoksella.
4. Saat 30€ arvoisen ilmaisvedon 72h kuluessa pelitilillesi!
* Tarjous vain uusille asiakkaille.