ma 25.08. klo 04:15

Seattle Sounders - Sporting Kansas City

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Seattle on taas vauhdissa – lepoedusta huolimatta Kansas City tulee olemaan vaikeuksissa!

MLS:n osalta kierros huipentuu sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kahden ottelun voimin ja yön jälkimmäinen kamppailu käydään Läntisen konferenssin puolella Seattle Soundersin sekä Sporting Kansas Cityn välillä. Eroa sarjataulukossa kaksikon välillä on peräti 17 pisteen verran ja peliesityksissä kuilu on ollut jopa sitäkin suurempi. Seattlellä on loistava sauma laittaa uusi voittoputki aluille.

*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!

Seattle on kuulunut kuluneella kaudella MLS:n kärkitasolle, mutta heikompi jakso ennen FIFA Club World Cupia toi turhan paljon pistemenetyksiä. Viime aikoina kotijoukkue on kuitenkin saanut taas juonen päästä kiinni ja Leagues Cupin sekä MLS:n puolella onnistumisia on sadellut jatkuvasti. Toissa kierroksella tosin nähtiin epäonninen tappio Minnesotan vieraana – maalipaikkojen osalta Seattle olisi vähintään pisteen ansainnut. Parin päivän takaisesta Leagues Cupin ottelusta johtuen kierrätystä voi olla luvassa ja esimerkiksi yläkerrasta Albert Rusnak on ollut hiljattain sivussa.

Seattle Sounders FC

@SoundersFC
Instantly Iconic 🔥

Before the final penalty of the shootout, Andrew called his shot to the supporters behind the goal ⬇️

Kansas City puolestaan löytyy sarjataulukon toisesta päädystä ja peliesityksiin peilattuna sijoitus voisi olla vieläkin heikompi. Vieraat on onnistunut paikkaamaan alakerran virheitä tehokkaalla viimeistelyllä ja Dejan Joveljic on ollut kirkkain tähti 14 osumalla. Alla on viisi voitotonta ottelua, joista ainoa piste irtosi New York Cityä vastaan. Kansas Cityn puolustukseksi on sanottava, että vastustajat on olleet viime aikoina todella kovia ja muun muassa Seattle oli yksi niistä joukkueista, joita vastaan vieraat jäi pisteittä.

Lepoetu tuskin Kansas Cityä pelastaa ja Uhmapelaajille kelpaa Seattlen vähintään kahden maalin voitolle tarjotut kertoimet. Seattle on ollut kotikentällä äärimmäisen kova ja nyt vastaan asettuu yksi sarjan heikoimmista joukkueista, jolla varsinkin puolustuksen kanssa on ollut jatkuvasti suuria ongelmia. Seattlellä on pian taas edessä Leagues Cupin kamppailu LA Galaxya vastaan, joten panoksen kanssa otetaan hieman varovaisemmin.

Tuplaa vedonlyöntikassa ja grindaa bonari kotiin!

iBet tarjoo Uhmapelaajille 100% talletubonuksen, jossa on varsin reilu kierrätys. Tuplaa siis pelikassa alta löytyvien ohjeiden mukaan ja grindaa bonari himaan!

Toimi näin:

1. Siirry iBetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 20-250€, saat 40-500€ pelirahaa
3. Lyö veto Tasoitus – Seattle Sounders -1,5 haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 7x kierrätysvaatimus (50€ maxbet, kerroinvaatimus 1,9 sinkut&combot)

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

Kertoimet ottelulleSeattle Sounders - Sporting Kansas City25.08.2025

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta