la 18.01. klo 21:45

Napoli - Fiorentina

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Verkot venyvät San Paololla

Joulukuu oli muutosten aikaa Napolissa ja Fiorentinassa, sillä käskyttäjä vaihtui molempien joukkueiden penkin päässä. Sarjasijoitus ei kummassakaan leirissä juuri mairittele ja kurssiin haetaan pikaista muutosta uudessa komennossa. Lauantain kohtaaminen Napolin kotiareenalla lupailee viihdyttäviä hetkiä.

AC Milanin paidassa peliuransa aikana mielipiteitä jakanut Gennaro Gattuso tuli reilu kuukausi takaperin Napolin ohjaksiin. Alku uudessa valmennuspestissä ei ole ollut ruusuinen, sillä surkea tuloskunto jatkui neljässä ensimmäisessä Serie A -ottelussa. Merkkejä paremmasta on kuitenkin ilmassa ja Coppa Italiassa saatiin sentään jatkopaikka raavittua Serie B:tä pelaavan Perugian kustannuksella. Napoli on Gattuson alaisuudessa aloittanut ottelut vahvasti, mutta toisella puoliajalla on merkillisesti keskittyminen päässyt herpaantumaan. Napoli tuskin enää Mestarien liigaan oikeuttaville sarjasijoituksille selviää. Tulisieluisen Gattuson voisi kuitenkin uskoa kykenevän motivoimaan joukkonsa maksimaaliseen suoritukseen kevättä kohti mentäessä.

Napolin tavoin myös Fiorentina vaihtoi äskettäin valmentajaa ja tällä kertaa seuran vanha pelaaja Giuseppe Iachini on vetovastuussa. Viola on selviytynyt tappiotta kolmesta ensimmäisestä ottelustaan Iachinin alaisuudessa. Kahden peräkkäisen kotivoiton psykologista merkitystä ei voi vähätellä, sillä firenzeläiset olivat ilman kotivoittoa lokakuun alkupuolelta asti. Viikonloppua ajatellen Fiorentina on sikäli hankalassa asemassa, että Napolilla on päivän verran enemmän lepoa ja Iachini halusi peluuttaa keskiviikon Coppa Italia -ottelussa Federico Chiesaa ja Bartlomiej Dragowskia lukuun ottamatta koko ykkösavaustaan. Joukkue antoikin jo varsin kovan työnäytteen pudottamalla Atalantan. Uusi hankinta Patrick Cutrone oli heti maalintekopuuhissa.

Lauantain otteluun pelivalinnaksi nostetaan molempien joukkueiden maalinteko. Valmentajapuolen muutokset ovat tuoreita, mikä tarkoittaa etenkin Napolin puolustuspelaamisen osalta edelleen pientä sekasortoa. Kalidou Koulibalyn puuttuminen alakerrasta ei auta asiaa. Ottelusta voi hyvin kuoriutua syyskauden kohtaamisen tapaan maalintekokilpailu.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta