Udinese haastaa Serie A:n kovimman kotijoukkueen
AS Roma isännöi sunnuntain ensimmäisessä Serie A-ottelussa Udinesea ja pääkaupunkilaiset lähtevät otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Isännät pääsevät otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja tämä näkyy myös kentällä.
Vaikka roomalaiset kokivat vierastappion Juventukselle viime kierroksella, on sen kotivire ollut koko kauden ajan todella hyvä ja sillä ei ole ongelmia ottaa kolme pistettä Udinesea vastaan, jonka vierasotteet eivät ole vakuuttaneet.
Paulo Fonsecan miehistö on koko Serie A:n paras kotijoukkue. Se on onnistunut keräämään 11 kotiottelustaan peräti 27 pistettä. AS Roma pelaa kotikentällään todella tasokasta jalkapalloa ja myös vieraat saavat kokea sen tässä kamppailussa.
Ottelusta ei tule missään nimessä isännille helppoa, mutta sen pelityyli sopii todella hyvin vieraiden kaltaista, hyvin alhaalla makaavaa joukkuetta vastaan. Romalta löytyy todella paljon pallollista taitoa Henrik Mkhitaryanin, Lorenzo Pelleginin ja Leonardo Spinazzolan johdolla ja heidän avullaan kotijoukkue puhkoo vieraiden puolustusta tehokkaasti.
Fonsecalla on käsissään positiivinen ongelma, sillä Giallorossilta on sivussa vain koko kauden sivussa ollut Nicolo Zaniolo. Udinesella puolestaan puuttuu loukkaantumisten takia Mato Jajalo, Robero Pereyra sekä Ignacio Pussetto.
Liigan parhaalle kotijoukkueelle tarjotaan todella maistuvaa 1,79 kerrointa ja tämä kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan vetolapuille. Joukkueiden materiaaliero on suuri ja se näkyy myös kentällä tasoerona.