Nähdäänkö Mapei Stadiumilla maalijuhlat?
Sassuolon ja AS Roman välisestä ottelusta voidaan odottaa runsas maalista kamppailua, sillä molemmilla joukkueilla on ollut tapana pelata todella hyökkäysvoittoista jalkapalloa. Tässä kamppailussa nähdään paljon maalipaikkoja.
Kotijoukkue on tunnettu todella isomaalisista peleistä ja sen kahdessa viimeisimmässä kamppailussa onkin nähty molemmissa yhteensä viisi maalia. Viime kotipelissään Roberto De Zerbin miehistö kaatoi Veronan maalein 3-2 ja puolestaan viime kierroksella se hävisi Torinolle vieraissa samoin lukemin.
Sassuolo ei ole kotikentällään jäänyt maaleitta viimeiseen kolmeen otteluun ja se tulee varmasti luomaan paljon maalipaikkoja myös vieraiden heikosti pelannutta puolustusta vastaan.
AS Roman viimeaikaiset ottelut eivät ole olleet aivan yhtä maalirikkaita, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että sen hyökkäys tekee lauantain taistossa maaleja. Viime kierroksen Napoli-tappiosta huolimatta vieraat ovat kykeneväisiä luomaan paljon maalipaikkoja varsinkin, kun vastassa on haavoittuvainen Sassuolo-alakerta.
Vaikka kotijoukkue joutuukin tulemaan toimeen ilman Domenico Berardia, Gregoire Defreliä sekä Francesco Caputoa, ei De Zerbi muuta lähestymistapaansa ollenkaan vaan isännät hyökkäävät yhtä rohkeasti kuin aina ennenkin.
Myös vierasjoukkueelta nähdään tuttua vahvaa vastahyökkäyspelaamista huolimatta siitä, että siltä puuttuu Henrik Mkhitaryan, Nicolo Zaniolo, Jordan Veretout sekä Gonzalo Villar. Chris Smallingin, Ibanezin sekä Marash Kumbullan puuttuminen näkyy pahasti Roman pelaamisessa ja Sassuolo hyödyntää tämän varmasti.