Lazio kovan paikan edessä Udinessa
Simone Inzaghi saa virittää joukkueensa parhaimpaansa mikäli hän haluaa, että Lazio saa reissultaan mukaansa pisteitä. Udinese on todella vahvassa kotivireessä ja se tarjoaa todella kovan vastuksen vierailleen.
Kotijoukkue lähtee kamppailuun allaan viiden ottelun tappioton putki ja kototaan se on voittanut kolme ottelua putkeen ja se ei ole päästänyt näissä peleissä maaliakaan omaan verkkoon.
Isäntien puolustuspelaaminen on todella vahvalla tasolla juuri tällä hetkellä ja maalipaikkojen luomisen kanssa vaikeuksissa ollut Lazio-hyökkäys on pahoissa ongelmissa isäntien matalaa puolustusmuuria vastaan.
Kun otetaan mukaan myös Mestarien Liigan ottelut, ovat roomalaiset hävinneet neljä peliä viimeisestä viidestä ja sen ainoa voittokin tuli heikosta Crotonesta vaivoin 3-2-lukemin. Laziolle on tehty näissä viidessä kamppailussa peräti 13 maalia.
Molemmat joukkueet pääsevät lähes terveillä miehistöillä sunnuntain taistoon. Kotijoukkueelta sivussa ovat Mato Jajalo sekä Ignazio Pussetto ja vierailta puolestaan puuttuvat vain Mohamed Fares sekä Luiz Felipe.
Ottelusta tulee varmasti erittäin tasainen ja fyysinen vääntö ja voittajaa on vaikea ennakoida. Udinese DNB(tasapeli ei vetoa) -kohteelle tarjotaan kuitenkin todella korkeita kertoimia ja sitä kannattaa ehdottomasti pelata maltillisella panostuksella.