Sibir isännöi Ufaa suomalaismaalivahtien taistossa!
Hyviä otteita viime aikoina esittänyt Sibir Novosibirsk isännöi tällä kaudella erilaisten huhujen keskellä vellonutta Salavat Julajev Ufaa. Viimeaikaisten esitysten perusteella ottelusta voi ennakoida kahden äärimmäisen laadukkaan suomalaismaalivahdin taistoa.
Sibir taipui edellisessä ottelussaan Pietarin SKA:n supertähdille 3–4-lukemin. Tästä huolimatta Sibir on ollut viime aikoina yksi koko sarjan laadukkaimmista joukkueista. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut äärimmäisen kurinalaista ja Sibirin maalilla Harri Säteri on esiintynyt erinomaisesti. Alkukaudesta käsittämättömän tehotonta ollut hyökkäyspelaaminen on parantunut reilusti, mutta sarjan maalintekovoimaisimpiin joukkueisiin Sibir ei lukeudu.
Tomi Lämsän asemasta Ufan päävalmentajana on ollut liikkeellä paljon huhuja. Osansa kritiikistä on saanut osakseen myös Teemu Hartikainen. Kaikesta huolimatta Ufa on ollut viime aikoina hyvässä iskussa. Joukkue on napannut pisteitä edellisestä kuudesta ottelustaan. Ufan hyökkäyspelaaminen on toiminut viime aikoina paremmin, mutta isoin syyn joukkueen menestykseen löytyy Ufan maalilta, sillä Juha Metsola on esittänyt jälleen loistavia otteita.
Molemmat joukkueet ovat loistaneet viime aikoina erityisesti maalivahtipelin saralla. Erityisesti Sibir on tukahduttanut vastustajiaan tiivin puolustuspelin kautta. Uskotaan tarkan ja kurinalaisen puolustuspelin jatkuvan myös tulevassa ottelussa. Uhmapelaajat nostaa pelivalinnaksi ottelun maalimäärän alle 4.5 maalia maukkaalla kertoimella.