Tykitä röykkiöittäin bisseä ja lonkeroita jääkaappiin viikonlopuksi perjantain Veikkausliiga-kohteen avulla!
SJK isännöi edellisottelussaan takaisin tappioiden pariin päätynyttä Hakaa perjantaina Veikkausliigassa. Isäntäjoukkueella on hyvä tilanne sarjataulukossa ja sillä on tasoittavien kamppailujen myötä mahdollisuus tarrata kiinni sarjan kolmospaikkaan. Tällä hetkellä joukkueella on käynnissä neljän ottelun pistejakso, jolta tuoreena muistona on myös vierastasapeli sarjakärkeä HJK:ta vastaan.
Haka taipui edellisessä ottelussaan AC Oulun käsittelyssä numeroin 0–1, eikä sen orastava voittoputki saanut jatkoa. Joukkue onnistui ennen tätä hetken ajan keräämään voittoja peräti kahdessa perättäisessä ottelussa, mikä on sarjassa kolmanneksi viimeisenä rämpivälle Teemu Tainion miehistölle harvinaista herkkua.
Ei ole edes valhe todeta kliseisesti, että SJK on ylikylän joukkue Hakaan verrattuna. Joukkueet ovat materiaaleiltaan lähes ääripäitä Veikkausliigassa, mikä on tällä kaudella ja eritoten viime aikoina näkynyt myös pelillisesti. Kovakuntoinen isäntä on pärjännyt kolmanneksi parhaiten kymmenen ottelun kuntopuntarilla, kun Haka puolestaan on vaivaisilla yhdeksällä pisteellään sarjan kolmanneksi huonokuntoisin.
Viime aikoina SJK:lla on kulkenut vahvasti myös OmaSP-stadionilla, jonka nurmella joukkue on kairannut neljä perättäistä voittoa. Huomionarvoinen on myös sen kotimaalimäärä – voittoputken aikana tehtyjä osumia on tullut peräti kymmenen, joista kolmessa viimeisimmässä joukkueen isännöimässä taistelussa on syntynyt yhdeksän.
Tilastollisesti katsottuna Haka voi toki nähdä unta kolmesta hyökkäyspäähän tehdystä osumasta, mutta sen toteutuminen käytännössä etenkään Seinäjoella ei ole järin todennäköistä. Joukkue on pystynyt viimeistelemään kolmesti viimeksi helmikuun alussa Suomen Cupin ottelussa Maarianhaminan IFK:ta vastaan. SJK:ta vierailija ei ole vielä tällä kaudella kohdannut ensimmäistäkään kertaa huhtikuussa pelattua harjoitusottelua lukuun ottamatta, mutta askelmerkit haiskahtavat selkeille.
SJK on Hakaa edellä, minkä ovat huomanneet myös teräväpäiset kerrointenlaskijat, eikä suorassa kotivoitossa ole juurikaan houkuttelevia etuuksia tarjolla. Kovin kerroin löytyy NordicBetiltä ja on sinänsä pelattava (1.85). Uhmapelaajat haluaa kuitenkin enemmän jännitystä elämään ja noutaa melkoisen edun vähintään kahden maalin kotivoitosta (-1). SJK:n voittaessa vain yhdellä osumalla panos palautuu ja kohde mitätöityy. Coolbetin tarjoama voittokerroin (2.70) on melko hohdokas ja tähän kelpaa lohkaista hieman makoisampikin panostus, jotta saadaan viikonlopuksi isompikin kasa bisseä ja vähän useampaa makua lonkeroita.
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!
. .