KalPa on ollut tuloksia parempi!
Perjantaina vielä voitoitta oleva KalPa saapuu Sportin vieraaksi. Ottelun lähtökohdat on Sportin kotiedun myötä melko tasaiset eikä myöskään maaliodottama nouse erityisen korkealle, joten voittajaa todennäköisesti ratkotaan hillityissä lukemissa. Poissaoloista huolimatta KalPaa voidaan kuitenkin pitää perustasoltaan vahvempana joukkueena. Sportille ottelu on viikon ensimmäinen, kun puolestaan KalPa nähtiin kaukalossa keskiviikkona.
Sport aloitti kauden tappiolla Ässiä vastaan lukemin 1-4, mutta heti perään yksi kauden ennakkosuosikeista Tappara kaatui kotikaukalossa lukemin 3-2. Tapparaa vastaan Sport onnistui tylsyttämään vastustajan terän varsin tehokkaasti. Ässiä vastaan ottelu oli maaliodottaman osalta tasainen, mutta Ässien kolme ylivoimaosumaa tekivät eron. Alivoimapelaamisessa on parannettavaa tulevaisuutta ajatellen, sillä myös Tappara onnistui Sportia vastaan ylivoimalla kahdesti. Sport kuitenkin tunnetaan puolustusvoittoisesta pelisuunnitelmasta, joten eiköhän myös alivoima hioudu kasaan kauden edetessä.
KalPa puolestaan on aloittanut kauden kolmella tappiolla. KalPan osalta voidaan kuitenkin puhua melko suuresta vastustamisesta maalipaikkohin nähden. Jukureita vastaan ensimmäinen ottelu oli täysin KalPan käsissä eikä toisestakaan parempi tulos olisi ollut vääryys. Ässiä vastaan pelillinen taso ja etenkin liike oli hyvä ja voitto olikin jo erittäin lähellä, mutta kolmannen erän kahden maalin johto kuihtui Ässien tehdessä kaksi maalia alle puoleen minuuttiin. Tasoitusosuma oli kaiken lisäksi onnekas kimmoke puolustajan luistimista. Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että suuremmin KalPan kannalta ei kannata isossa kuvassa olla huolissaan, vaikka tosin maalinteko kahdessa ensimmäisessä ottelussa tökki pahasti. Muun muassa Kasper Simontaival, Jaakko Rissanen ja Kim Nousiainen ovat olleet sivussa, joka osittain selittää heikkoja tuloksia. Kolmikosta Simontaival pitäisi olla pian pelikunnossa.
Sportin voitto Tapparasta oli loistava näyte jälleen siitä, ettei voittaminen aina vaadi suurta ilotulitusta hyökkäyspäässä. Pelivalinnan osalta käännytään vähämaalisuuden suuntaan ja ruksitaan lapulle alle 4,5 maalia varsinaisella peliajalla. Vaikka KalPa on ollut etenkin hyökkäyspäähän tuloksia parempi, voi Sportin puolustuspelaaminen tuottaa sille lisää päänvaivaa. KalPa on myös puolustuspäässä ollut maaliodottamien osalta hyvä, joten Sportille tuskin on avopaikkoja tarjolla.