St. Louisilla uusia ongelmia ilmaantuu jatkuvasti – nappaako Portland jälleen täydet pisteet?
MLS:n osalta kierros päätetään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä St. Louis Cityn sekä Portland Timbersin välisellä kohtaamisella. Isossa kuvassa Portland on ollut selvästi vakuuttavampi kentän molemmissa päädyissä ja sarjataulukossa eroa on peräti 18 pisteen verran, vaikka vierailla on myös yksi ottelu vähemmän pelattuna. St. Louisilla ongelmat on kerääntynyt kauden mittaan ja mahdollisesti luvassa on jo kuudes ottelu peräkkäin ilman voittoa.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
St. Louis on lähellä valua jumbosijalle samalla kun LA Galaxy on tekemässä nousua. Juurikin Galaxya vastaan St. Louis onnistui hiljattain venymään tasapeliin, mutta perään on tullut taas kolme tappiota ja vaikka viimeistely on parantunut, on samalla puolustuspään ongelmat noussut enemmän esille. Varsinkaan puolustuksen osalta isännät ei ole löytänyt toimivaa koostumusta ja avauksessa pelaajat on vaihtunut tiuhaan tahtiin. Tilannetta on myös vaikeuttanut se, että keskikentältä muun muassa Eduard Löwen sekä Chris Durkin ovat olleet sivussa.
Portlandilla on ollut hiljattain vaikeuksia kotikentän ulkopuolella ja esimerkiksi toissa kierroksella tuli 3-0 tappio Toronton vieraana. Perään New England Revolution kaatui lukemin 2-1, mutta kieltämättä vieraiden pelillinen taso ei ole viime aikoina ollut aivan toivotulla tasolla ja tällä hetkellä esimerkiksi tehot 6+7 keränneen Antonyn poissaolo vaikeuttaa hyökkäyspelaamista. Antony oli isossa roolissa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kesäkuun alkupuolella iskien 1-1 tasoituksen ja lopulta Portland vei voiton loppuhetkien osumalla.
Uhmapelaajat näkee St. Lousin esityksissä suurempia ongelmia ja pelivalinnaksi napataan tällä kerralla maltillinen kokeilu vierasvoiton puolesta. Portlandin taso ei ole ollut mitään priimaa, mutta kauden aikana vierailta on nähty parhaimmillaan huomattavasti laadukkaampia esityksiä ja esimerkiksi viimeistelyssä ero on ollut selvä. Lisäksi Antonyn poissaolosta huolimatta Portlandin kokoonpanotilanne on parempi.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto 1×2 – Portland Timbers haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleSaint Louis City SC - Portland Timbers13.07.2025
