NHL la 16.04. klo 22:00

St. Louis Blues - Minnesota Wild

Yle näyttää taas NHL-lätkää ilmaiseksi! Luvassa jälleen runsaasti maaleja?

Lauantai-iltana NHL:ssä nähdään todella mielenkiintoinen ottelu St. Louis Bluesin ja Minnesota Wildin välillä. Kumpikin joukkue on ollut viime aikoina hurjassa vireessä, ja joukkueet kilpailevat samoista pudotuspelipaikoista. Ottelussa on siis valtavat panokset, ja se näkyy vieläpä ilmaiseksi Yleltä. Ei muuta kuin hieman extra jännitystä matsiin pienen vedon myötä. Meidän pelivalintamme on, että ottelussa syntyy yli 6,5 maalia sisältäen jatkoajan ja rankkarit. Veto siis osuu, jos matsi päättyy esimerkiksi 4-3, 5-2 tai 6-3 lukemiin.

Kotijoukkue Blues viilettää jo seitsemän ottelun voittoputkessa. Joukkueen ruuti on ollut todella kuivaa. Viimeisistä neljästä matsista kolmessa on tehty seitsemän maalia tai enemmän (6-2, 6-1 ja 4-3). Minnesotan matseissa maaleja on nähty melkein yhtä paljon. Viidestä viime matsista kolmessa on tehty seitsemän maalia tai enemmän (6-3, 4-3 ja 6-2). Vastakkain on siis kaksi todella kuumaa hyökkäystä.

💣 KANUUNA.COM HERKUTTAA UHMAPELAAJIA 💣

Uhmapelaajat saavat nyt päätäräjäyttävät 200 käteiskierrosta Kanuuna -kassulle. Peleinä mm. Money Train 2 & Jamming Jars 2.

Käteiskierrokset tarkoittavat, ettei mitään kierrätystä tarvita. Iske voittokuviot ruutuun ja nosta voitot pankkitilillesi saman tien! BUMBUMBUM!

PELAA 200 KÄTEISKIEKKAASI TÄSTÄ

Joukkueiden välisiä voimasuhteita ei tarvitse pohtia vain teorian tasolla, sillä St. Louis ja Minnesota pelasivat toisiaan vastaan tasan viikko sitten. Tuolloin maalipaikkoja nähtiin hurja määrä, ja ottelussa oli yllättävät avoimien ovien päivät. Joukkueet tykittivät yhteensä kiekkoa maalia kohti 66 kertaa. Vaikka Ville Husso olikin ilmiömäinen Bluesin maalilla, matsissa tehtiin silti seitsemän maalia. St. Louis vei voiton lukemin 4-3.

Kummankin joukkueen hyökkäyspelaamisessa kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Viime viikolla nähtiin runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä mikään ole muuttunut sen jälkeisten pelien perusteella. Niinpä iskemme rahamme yli 6,5 maalin kokonaismäärälle. Teemme sen täysin riskittömästi LuckyCasinon kautta. Voit tsekata alapuolelta, miten sinäkin voit vetää vedon ilman riskiä tappioista.

Veto sisään ilman riskiä tappiosta

LuckyCasino tarjoaa maireaa 2,03-kerrointa yli 6,5 maalin kokonaismäärälle ja tämä maistuu loistavasti!

Entistä paremman tästä namipalasta tekee LuckyCasinon erikoistarjous Uhmapelaajille. Jos veto menee väärin saat rahasi takaisin! Kyllä. Ilman kierrätystä tai muuta pikkupränttiä.

Siirry LuckyCasinolle, talleta 25€ ja pelaa koko hivakka yli 6,5 maalin kokonaismäärälle kertoimella 2,03. Jos veto ei osu, se hyvitetään käteisenä pelitilillesi ja voit nostaa sen heti kun haluat.

. .

10 euroa pelirahaa