Susijengi vieraissa vaikeuksissa, mutta kotona on helpompaa!
Hieman pahalta näytti Uhmapelaajien tipsin kanssa, mutta lopulta Susijengi toimitti, ja perjantai saatiin päättää makeaan lunastukseen. Mutta helppoa ei Belgian kanssa ollut. Tämä siitä huolimatta, että vastus oli sangen vaatimaton. Vähänkin parempi koripallojoukkue olisi pistänyt Susijengiä perjantaina kunnolla päihin. Syitä tähän on monia, mutta ladotaan tähän päällimmäiset.
Suomen kolmoset eivät pudonneet sitten ollenkaan. Niissä on vain parannettavaa. Toisekseen Suomen pakki ei toiminut varsinkaan ensimmäisen puolikkaan aikana. Puolustuskykyiselle takamiehelle olisi maajoukkueessa käyttöä tällä hetkellä. On myös ikävää todeta, ettei Miikka Muurinen ole kehittynyt juurikaan Partizanissa olon aikana. Samanlaista lapsellista ylipelaamista oli nähtävissä edelleen. Henri Kantonen oli yksinkertaisesti liian kovassa paikassa.
Sitten hyvät asiat: Mikael Jantunen on aivan loistava pelaaja ja lisäksi hyödyksi tilanteessa kuin tilanteessa. Oliver Nkamhoua halusi lopussa voittaa pelin eniten, ja se näkyi ratkaisuhetkillä upeasti kentällä. Andre Gustavson oli alakerran harvoja onnistujia, ja takoi vielä mukavan määrän pisteitäkin. Voitto varmasti vapautti joukkuetta, ja nyt Lassi Tuovin tiimillä on helpompi tulla kotona Belgiaa vastaan.
Lauri Markkasta eikä Elias Valtosta ole kehissä, mutta Susijengi on paljon perjantain esitystä parempi yhdistelmä myös ilman tätä kaksikkoa. Suomen puolustusongelmat ja oletettavasti paremmin putoava heitto nostavat pisteodottamaa. Tähän matsiin otetaankin overia, sillä toista yhtä kuivaa matsia tuskin nähdään.
Talletus tuplana snadilla kierrätyksellä!
247bet on uusi pelaaja markkinoilla, joka täräyttää Uhmapelaajille erinomaisen tervetulotarjouksen!
Toimi näin:
1. Siirry 247betille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-50€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Yli 155,5 pts haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 5x ja minimikerroin 1,75 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleSuomi - Belgia01.03.2026