Sveitsiläinen juustokattila porisee – nyt on pakkovoiton paikka!
Helmareiden kolmas alkulohkon ottelu on tosipaikka. Vastassa on kisojen emäntämaa Sveitsi, joten Helmarien kannattajat saavat vastaansa noin 30 000 sveitsiläiskannattajaa. Ottelun panokset ovat selvillä. Suomen on pakko voittaa torstain ottelu, sillä tasapelillä Sveitsin parempi maaliero ratkaisee jatkopaikan. Helmarit ovat ennenkin venyneet kovassa paikassa, vaan miten käy nyt?
Norjaa vastaan Suomi ei myynyt nahkaansa halvalla. Helmarit tekivät norjalaisia enemmän töitä, ja vaikka Norja osui useammankin kerran maalipuihin ensimmäisellä puoliajalla, oli Helmareilla paikkoja jopa ottelun voittamiseen. Norjan voittomaali oli hieno, mutta siitä voi olla kahta mieltä, oliko Caroline Graham Hansenin roikkupallo vain epäonnistunut keskitys. Oona Sevenius teki Helmarien maalin, mutta luvalla sanoen Linda Sällström ei ole kärjessä enää entisellään.
Sveitsi on toistaiseksi hävinnyt saappaat jalassa norjalaisille, ja otti sen jälkeen voiton Islannista toisen puoliajan maaleilla. Käkikellonaiset pääsivät niskan päälle vasta viimeisellä vartilla, ja ottelun ratkaisu tuli juuri ennen täyttä aikaa. Sveitsin kotiedun vaikutusta on vaikea arvioida, mutta kyllä se jonkun verran tässä matsissakin painaa. Vetoja suunnitellessa on muistettava, ettei sveitsiläisten ole pakko voittaa.
Jos suomalaiset eivät pääse ajoissa johtoon, jossain vaiheessa peliä on alettava avaamaan. Jos sveitsiläiset onnistuvat hyvissä ajoin maalinteossa, muuttuu Helmarien tehtävä entistä hankalammaksi. Vaikka tässä on monta skenaariota, täytyy yrittää runsasmaalisuutta. Helmarien Norja-pelissä oli aihioita vielä useampiin maaleihin – molemmissa päissä.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Yli 2.5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleSuomi - Sveitsi10.07.2025
