su 23.06. klo 22:00

Sveitsi - Saksa

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Isäntien tehokkuus on mykistävää – ja se tuo hyvän vetoidean!

Saksa ja Sveitsi saavat sunnuntai-iltana alkulohkon pakettiin. Kisaisäntien lento on ollut toistaiseksi maireaa katsottavaa. Myös Sveitsi on kuulunut kisojen onnistujiin tähän asti. Saksa pelaa viimeisessä ottelussa enää lohkovoitosta – jatkopaikka on jo ansaittu. Tuskin Die Mannschaft kotiyleisönsä edessä hävitä haluaa. Matemaattisesti on mahdollista, että Sveitsi ei pääsisi tappiolla jatkoon, joten ei tästä matsista mitään läpsyttelyä ole tulossa.

Hienon Unkari-voiton jälkeen sveitsiläiset joutuivat tyytymään tasapeliin Skotlannin kanssa. Ottelu Skotlantia vastaan oli itse asiassa käkikellomiehiltä melko alakuloinen suoritus. Xherdan Shaqirin hieno maali oli oikeastaan ainoa muisteltava hetki sveitsiläisittäin – muuten ei lapsille jäänyt liikaa kertomista. Sveitsillä on pari epävarmaa tapausta kokoonpanojen suhteen.

Saksan esitys Skotlantia vastaan oli täysin vastaansanomaton. Unkari puolestaan kaatui hyvän esityksen jälkeen lukemin 2-0. Isännät ovat tähän asti nähdyn perusteella yksi suosikeista voittamaan Euroopan mestaruuden. Julian Nagelsmannin pään sisään on vaikea kurkistaa, muttei olisi isokaan yllätys, jos päävalmentaja lepuuttaisi joitakin avainpelaajiaan lohkon päätösottelussa. Tärkeätä on kuitenkin säilyttää paletin toimivuus ja tehokkuus jatkopeleihin.

Tässä ottelussa tekee mieli vetää runsasmaalisuuden puolesta. Saksa saa tuhoa aikaan kentällä, eikä Sveitsi voi turvautua pelkkään peruutteluun. Vähintään kolme maalia kiinnostaa vedon arvoisesti.

Eksklusiivinen ilmaisveto ja pelikassan tuplaus!

Novibet on uusi tuttu joka tarjoilee Uhmapelaajille eksklusiivista bonusta heti kärkeen. Varsin kelvollisella kierrätysvaatimuksella varustettu depobonari saa kaverikseen 20€ ilmaisvedon meidän kauttamme!

Toimi näin:

1. Siirry Novibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 20-100€, saat 40-200€ pelirahaa + 20€ ilmaisvedon
3. Lyö veto Yli 2.5 maalia haluamallasi panoksella
4. Bonuksella on 5x kierrätysvaatimus min. 1.50 kertoimella

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta