UHMAPELAAJAT ti 12.07. klo 19:00

Tanska W - Suomi W

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Tästä ottelusta tarvitaan pisteitä! Helmarien kerroin on timanttia, eikä tappiosta ole riskiä!

Artikkelin lopussa on ohjeet, kuinka tavoittelet ottelusta 188 € voittoa ilman mitään riskiä häviöstä.

Helmarit pelaa tiistaina varmaankin alkulohkonsa tärkeimmän ottelun, sillä Tanska on vastustajista se, jolta pisteitä voisi saada. Kuolemanlohkon armottomuus kävi ilmi molemmille joukkueille avausotteluissa: Espanja voitti Suomen selkeästi 4-1 ja Saksa suuti Tanskan maan rakoon lukemin 4-0. Keskinäisestä ottelusta pitäisi saada tulosta aikaan, ja todella mieluusti kolmen pisteen verran. Yhdellä pisteellä kumpikaan joukkue ei tee yhtään mitään.

Espanjaa vastaan Helmarit meni heti aluksi johtoon Linda Sällströmin salamamaalilla. Suomi pelasi fiksusti, ja onnistui jonkin aikaa ottamaan espanjalaisilta näiden vahvuuksia pois. Avausjakson edetessä Helmarien muoto alkoi kuitenkin hajota, eikä pelin ohjaaminen laidoille onnistunut enää samaan malliin. Toisella jaksolla klassisesti loppuivat jalat, ja jälki oli loppujen lopuksi hieman rumaa. Kolme erikoistilannemaalia omiin ei kovin suuresti vakuuta, ja kaksinkamppailuissa oli suotta ujoutta. Maanantaina tuli jobinpostia, kun Tuija Hyyrynen antoi positiivisen koronanäytteen.

Boksityöskentelyn on parannuttava, sillä Tanskalla on riveissään pari kovan luokan tekijää. Tosin sekä Nadia Nadim että pari kertaa Euroopan parhaaksi naispelaajaksi valittu Pernille Harder palasivat vasta hiljattain loukkaantuneiden kirjoista. Etenkään Harderille ei voi antaa siimaa yhtään, mutta Saksan toimesta tähtipelaaja vaiennettiin suhteellisen tylysti. Tanska pitää mielellään palloa, mutta on samalla altis vastahyökkäyksille.

Tanska on toki suosikki, mutta kertoimien kaltaista dominanssia on hyvin hankala nähdä. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista, ja isossa kuvassa juuttien riveissä on aivan tavallisia kuolevaisia. Tähän ostetaan korskeasti Helmarien suoraa voittoa – ei tämä joka päivä osu, mutta ylikerroin tämä on saletisti. Parastahan tietysti on, että vedon voi lyödä ilman riskiä tappiosta! No risk – high reward Lucky Casinolla!!!

Näin lunastat 188 € Suomen voitolla – etkä voi hävitä senttiäkään!

Luckycasino tarjoaa Uhmapelaajille huiman tarjouksen. Jos ensimmäinen vetosi ei ole voittava, saat vetosi panoksen takaisin pankkitilillesi. Tällä tarjouksella iskemme Helmareiden EM-matsiin.

Pelaa ilman riskiä:

  1. Siirry tästä linkistä LuckyCasinolle ja talleta 25€ (rekisteröintiä ei tarvita).
  2. Pelaa Tanska – Suomi -otteluun Suomi 1X2 kertoimella 7,50.
  3. Jos Suomi voittaa, voitat vetosi ja 187,50€ kilahtaa tilillesi – voit nostaa voittosi heti. Jos näin ei käy, panoksesi palautetaan ja voit nostaa sen pankkitilillesi heti niin halutessasi.

Kannusta Helmarit voittoon! Betsit sisään ja GOGOGO!