Vielä kerran Suomi! Lohkovoiton varmistanut Tanska ei ole parhailla kehissä!
Pikkuhuuhkajien viimeinen lohkopeli EM-kisoissa pelataan keskiviikkona Kosicessa Tanskaa vastaan. Suomella on saldossa kahden pelin jälkeen yksi piste, joka naarattiin komean esityksen jälkeen lohkon ennakkosuosikilta Hollannilta. Kakkoskierroksella koettiin merkittävä ja monisyinen epäonnistuminen, mutta nyt ei auta kuin jatkaa kohti keskiviikon ”finaalia.”
*Tsekkaa vihje loppuun asti niin tiedät, miten voit saada riskittömän vedon Pikkuhuuhkajia betsaamalla!
Tanska varmisti jo kakkoskierroksella paikkansa pudotuspeleissä eikä Steffen Hojerin poppoota syöstä enää millään ilveellä piikkipaikaltakaan. Tämä on suomalaisten korville totta kai musiikkia, kun juutit todennäköisesti lepuuttavat pitkälti avainmiehistöä. Ottelutahti on näissä kisoissa kova, joten rotaatiolle tulee varmuudella tilausta.
Veikkaa Tanska-ottelun lopputulosta ja Pikkuhuuhkajien avausmaalin tekijää. Voit voittaa lahjakortin Maajoukkueen verkkokauppaan.
#Pikkuhuuhkajat #U21EURO
Mika Lehkosuon ryhmässä on tietenkin yksi iso poissaolo, kun Ville Koski kärsii pelikieltoa. Rony Janssonin vierelle tulee joko Samuli Miettinen tai Matti Peltola. Tanskalta Elias Jelert kärsii jonkinasteisesta kolhusta, mutta eiköhän tosiaan Hojer laita pakkaa kunnolla joka tapauksessa uusiksi.
Tanskalle tarjottavat kertoimet ovat matsipäivän alla melko hassujakin – panoksellisuus painaa vaakakuppia kyllä reippaanpuoleisesti Pikkuhuuhkajien puolelle. Sikäli kun Lehkosuo saa tällä kertaa laadukkaan pelisuunnitelman laadittua ja sitä noudatetaan, on Suomella vielä nähtävä ohut mahdollisuus tapella jatkopaikasta! Voittohan ei vielä itsessään riitä.
Lyö vetoa ilman riskiä!
Optibet tarjoaa Uhmapelaajille herkullisen tervetulotarjouksen, jossa pääset lyömään vetoa täysin ilman riskiä! 🔥
Toimi näin:
1. Siirry Optibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja valitse Tervetulotarjous ”Bonukseni” välilehdeltä.
3. Talleta 20/50/100€ ja lyö 10/25/50€ veto 1X2 Suomi kertoimella 3,60.
4. Saat panostasi vastaavan riskittömän vedon ilman kierrätysvaatimusta.
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleTanska - Suomi18.06.2025

