Tappara voiton päässä mestaruudesta! Vieläkö Pelicansilta löytyy eväitä venyttää sarjaa?
Torstaina Tapparan ja Pelicansin välinen finaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla. Pelicans on tarjonnut kovan vastuksen ja Tappara on todellakin joutunut taistelemaan, mutta todennäköisesti mestaruusjuhlat laitetaan matsin päätteeksi käyntiin. Ei Pelicans toki aivan täysin vailla mahdollisuutta ole, sillä onnistuihan se hakemaan Tampereelta äärimmäisen kovan ryöstön edellisenä lauantaina, mutta onnistuuko sama temppu uudestaan?
Tiistaina pelattuun neljänteen kohtaamiseen Pelicans lähti kotiyleisön edessä suurin odotuksin ja täynnä virtaa, mutta myös Tappara oli herännyt pudotuspelien ensimmäisen kotitappion jälkeen. Tappara siirtyi ensin johtoon Ben Thomasin osumalla ja toisessa erässä Veli-Matti Savinainen lisäsi johtoa iskien pudotuspelien kuudennen osuman. Kolmannen erän alkuun Waltteri Merelän viimeistelemä maali oli kuolinisku Pelicansille eikä isännät onnistunut enää kunnollista kirivaihdetta löytämään, vaikka Tyler Kelleher vielä kavensi lukemia ottelun lopulla.
300 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ 😱😱
Wunderwins tarjoaa Uhmapelaajille yhteensä 300 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
Ensimmäiselle kolmelle talletukselle saat aina sata ilmaiskierrosta lisää. Rullaa pääset pyörittämään mm. seuraavissa sloteissa: Fire in the Hole xBOMB, Legacy of Dead sekä Book of Dead. Ilmaiskierrokset haltuun alta!
PELAA TÄSTÄ
Pelicans on onnistunut pitämään Tapparan hyökkäyspelaamisen kurissa kelvollisesti läpi sarjan, mutta samalla se on rokottanut turkoosipaitojen omaa hyökkäyspeliä. Tapparaa vastaan maalipaikoille pääsemisestä täytyy maksaa kova hinta ja lisäksi maalilla Christian Heljankolle ei ole pahemmin huonoja pelejä osunut kohdalle. Toistaiseksi Pelicans on onnistunut vain lauantain voitetussa ottelussa saamaan kiekon Tapparan maaliin useammin kuin kerran.
Mahdollisesti viimeistä kertaa mennään ja tällä kerralla Uhmapelaajien katseet kiinnittyy tasapeliin. Toistaiseksi sarjassa ei vielä kertaakaan olla jatkoajalle menty, mutta tasaisia vääntöjä on siitä huolimatta ollut tarjolla ja myöskään ottelun maaliodottama ei kovinkaan korkealle nouse, mikä omalta osaltaan nostaa tasapelin todennäköisyyttä. WilliamHilliltä päästään poimimaan maistuva 4,75 kerroin, joka kelpaa ehdottomasti maltillisella panoksella kupongille.