Pelaajatilanne keskiössä! Aston Villalla on syytä iloita, mutta Tottenhamin lento uhkaa tyssätä loukkaantumisiin
Loistavasti kauden aloittaut, mutta ennen maaottelutaukoa ensimmäistä kertaa suuria vaikeuksia kohdannut Tottenham saa vieraakseen toisen Valioliiga-komeetan Aston Villan sunnuntain huippuottelussa. Vieraiden osalta on muutamia kysymysmerkkejä niin eteläamerikkalaispelaajien kuin muiden pieniä kolhuja maaotteluissa ottaneiden osalta. Tottenhamin poissaolotilanne on joka tapauksessa haastavampi ja kentän jokaiselta osa-alueelta puuttuu merkittäviä pelaajia.
*Tsekkaa ohjeet vihjeen lopusta ja lunasta jopa 50€ ilmaisveto ilman kierrätystä.
Kauden avaustappionsa maaottelutauon kynnyksellä kärsinyt isäntä on uudenlaisessa tilanteessa loukkaantumisten suhteen. Ange Postecogloun päänahka on varmasti kulunut raapimisesta päättyneellä breikillä jonkin verran, sillä ukkoa on sivussa kuin pipoa. Jos alakerrasta hypätään liikkeelle, puuttuvat toppariosastolta sekä Micky van de Ven että pelikiellossa jatkava Cristian Romero. Hyökkäyspäästä puuttuvat puolestaan tärkeät yksilöt Richarlison sekä James Maddison ja keskisektorin Yves Bissouma on pelikiellossa ja Pape Matar Sarr kysymysmerkki.
Muilta osin Postecogloun miehistön sairastupa on melko ennallaan. Pitkäaikaisloukkaantuneet laitapelaajat Ivan Perisic sekä Ryan Sessegnon, Manor Solomon sekä Alfie Whiteman ovat edelleen sivussa. Toki myös vieraille on ilmaantunut pieniä vaivoja, mutta se vaikuttaisi lopulta saavan tähän kamppailuun oikein mainion kokoonpanon jalkeille.
Diego Carlos, Matty Cash sekä John McGinn saivat kolhuja maaotteluissa, mutta koko kolmikko on todennäköisesti kunnossa. Hyökkääjä Leon Bailey sekä maalivahti Emiliano Martinez edustavat maajoukkuetasolla Jamaikaa sekä Argentiinaa ja pelasivat maaotteluita vielä tällä tällä viikolla – myös tämän kaksikon paluu kokoonpanoon vaikuttaa mahdolliselta. Nicolò Zaniolo puolestaan on vapautettiin taannoin sopupeliepäilyistä ja tämän puolesta hän voisi pelata. Jacob Ramsay lienee niin ikään pitkästä aikaa kunnossa!
Kun vedetään yhteen pelaajatilanteet, on toisella joukkueella syytä iloita ja toisella ei todellakaan. Aston Villan ainoat poissaolijat ovat suurella todennäköisyydellä pitkäaikaisloukkaantuneet Emiliano Buendia sekä Tyrone Mings. Toki joku edellä mainituista saattaa vielä olla telakalla, mutta lupaavalta näyttää Unai Emeryn luotsaaman ryhmän kannalta tällä hetkellä. Tottenhamin huippulupaava kauden alku puolestaan uhkaa tyssätä pahoihin menetyksiin sekä alakerrassa että hyökkäyspäässä. Betsivalinnaksi haistellaan vierasvoitto tasapeli ei vetoa -markkinassa.
Jopa 50€ ilmaisveto – ei kierrätystä!
ComeOn tarjoaa Uhmapelaajille jopa 50€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimuksia, pieniä pränttejä tai sähläämistä.
Betsaa UP:n kanssa ja lunasta panosta vastaava ilmaisveto näin:
1. Siirry TÄSTÄ ComeOnille.
2. Rekisteröidy ja avaat samalla pelitilin.
3. Pelaa 10-50€ panoksella Aston Villa (tasan ei vetoa) kertoimella 1,94.
4. Kun veto on ratkennut, saat panostasi vastaavan ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimuksia.
*Tarjous vain uusille asiakkaille.