Tottenham metsästää kolmatta voittoaan! Löytyykö sarjanousijasta tarpeeksi haastetta?
Tottenham on kauden ensimmäisissä otteluissaan vakuuttanut yhtenäisyydellään, joka loisti viime kaudella lähinnä poissaolollaan. Tietysti joukkueella piisaa yhä reilusti parannettavaa, eikä kahdesta nollapelistä huolimatta vähiten puolustuspäässä. Esimerkiksi edellisessä ottelussa Wolvesia vastaan huolimattomuusvirheitä tuli aivan liikaa ja ainoastaan kotijoukkueen surkeaa viimeistelyä ja Tottenhamin ranskalaiskapteenia käy kiittäminen nollasarakkeen säilymisestä. Sarjanousija Watfordia vastaan isäntä on selvä ennakkosuosikki, mutta henkselien paukuttelemiseen ei ole varaa.
Nuno Espirito Santo on tuonut voittoja Tottenhamiin. Niitä on kaivattu ja fanit ovat aivan innoissaan. Liljanvalkoisten pelaaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin valmista. Yksikin läpiajo tai puolittainen sellainen omiin on liikaa ja esimerkiksi Wolves pääsi viime viikonloppuna turhan helposti nokikkain maailmanmestarimaalivahti Hugo Llorisin kanssa. On jopa pienoinen ihme, että Tottenham selvisi ottelun alun rangaistuspotkumaalinsa turvin 1–0-voittajana maaliin kuivin jaloin.
Watford on selkeä altavastaaja tulevassa ottelussa, mutta jos Tottenham ei löydä huolellisuutta tekemiseensä pallollisena erityisesti alakerrassaan tai keskikentällä, antaa se turhia saumoja sarjanousijalle. Ismaila Sarr, Emmanuel Dennis ja kumppanit ovat jo osoittaneet vaarallisuutensa kuuvalla kaudella – latoihan joukkue pallon kolmesti Aston Villan maaliin paluuottelussaan. Kuluvan viikon keskiviikkona Watford eteni jatkoon liigacupissa kaatamalla kotonaan Crystal Palacen lukemin 1–0.
Tottenham ei merkittävää lepoetua tulevassa ottelussa saa, sillä joukkueella on ollut omat ottelukiireensä eurokentillä. Toisaalta tässä vaiheessa kautta lepoetuja kannattaa pohtia vasta, kun ne ovat todella merkittävällä käänteentekevällä tasolla. Loukkaantumistenkaan osalta kummallekaan ei ole mitään tarjolla. Tottenhamin tuore puolustajahankinta Christian Romero saattaa olla pelikunnossa Watfordia vastaan. Vieraiden osalta muutoksia ei ole tällä tietoa luvassa, mikä tarkoittaa Nathaniel Chalobahin, Juraj Kuckan sekä Joao Pedron puuttumista joukkueen vahvuudesta.
Pelivalinnaksi otetaan, että molemmat joukkueet iskevät maalin. Kertoimenlaskijoiden mukaan Tottenhamilla on tässä ottelussa saumoja poistaa karstoja koneesta iskemällä useampikin nyytti, mutta Harry Kanen pelaaminen on edelleen kysymysmerkki. Mies tuli toki Wolvesia vastaan vaihdosta kehiin, mutta siirtohuhut jylläävät. Tottenham ei ole hyökännyt yltiöpäisesti avausotteluissaan, joten on kiinnostavaa nähdä, säilyykö tasapaino myös ennalta hieman suurempaa altavastaajaa vastaan. Toisaalta isäntä on osannut olla välillä todella huolimaton pallolla, eikä ole uskottavaa, että sarjanousija jäisi täysin ilman laadukasta tekopaikkaa tai toista.