Moskovan TsSKA:lla on suuria ongelmia, jollaisia sillä ei ole ikinä KHL:ssä nähty
Todella ailahtelvasti yhä esiintyvällä Moskovan TsSKA:lla on hurjasti parannettavaa sen saadessa vieraita Vladivostokista. Vierailija on yksi sarjan heikoimmista joukkueista, mutta isäntään ei ole alkukaudella nähdyn perusteella täyttä luottamista tässäkään tilanteessa. Kotijoukkueen murskavoittojen lyömiset lapulle voi unohtaa jo kättelyssä, etenkin näillä kertoimilla. Vedonvälittäjät tuntuvat uskovan vastustajan tason heikentyessä, että TsSKA nousee tuhkasta kuin fenix ja on taas oma rutinoituneesti menestyvä itsensä.
Moskovan TsSKA on kerännyt viidessä edellisessä ottelussaan vaivaiset kuusi pistettä, eikä sen pelaaminen vakuuta muutenkaan. Ylivoimalla ei tule onnistumisia, eikä alivoimakaan ole riittävällä tasolla. Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin peruspelaamisessa tasakentällisin. Joukkueen tekeminen on todella virkamiesmäistä, eikä kroppaa laiteta likoon. Hyökkäyspäässä puolestaan pitkiä paineita ei saada luotua, koska usein liikettä ei löydy tarpeeksi, pelaajien etäisyydet venyvät ja kaikki tekeminen kärsii.
300 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ 😱😱
Wunderwins tarjoaa Uhmapelaajille yhteensä 300 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
Ensimmäiselle kolmelle talletukselle saat aina sata ilmaiskierrosta lisää. Rullaa pääset pyörittämään mm. seuraavissa sloteissa: Fire in the Hole xBOMB, Legacy of Dead sekä Book of Dead. Ilmaiskierrokset haltuun alta!
PELAA TÄSTÄ
Isäntien kyntämisestä pieni otanta kertoo kaiken olennaisen. Kolmessa edellisessä ottelussaan joukkue on kohdannut sarjan heikoimpiin tulevan vastustajan tavoin lukeutuvat Kunlun Red Starin sekä Amur Habarovskin ja hävinnyt molemmille. Ainoassa voitokkaassa kamppailussaan isäntä kaatoi Moskovan Spartakin, joka on näistä kolmesta ylivoimaisesti laadukkain ryhmä. Onko vika todella vain korvien välissä?
Amur-tappiossa itäisessä konferenssissa kolmanneksi viimeisenä oleva vierailija latoi isäntien verkkoon käsittämättömät viisi osumaa. Keskiviikkoinen ottelu päättyi loppunumeroin 1–5. Tulevan ottelun pelivalintaa pohtiessa moni vedonlyöjä varmasti miettii, että ei TsSKA voi kahdesti peräkkäin näin huonoille ryhmille hävitä. Mahtijoukkueena KHL:ssä viime vuosina näkemään totuttu joukkue on kuitenkin jo osoittanut toisin. Uhmapelaajien pelivalinnassa kierretään kaukaa 1X2-markkina ja tartutaan vähämaalisuuteen (alle 4,5). TsSKA on pystynyt voittamaan viime aikoina ainoastaan pelatessaan nollapelin, sillä kolmessa edelliskamppailussaan ryhmä on tehnyt yhden maalin.