TsSKA ja Lokomotiv kohtaavat ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa
TsSKA Moskovan ja Lokomotiv Jaroslavlin äärimmäisen tasaisen ottelusarja huipentuu legendaarisessa seitsemännessä ottelussa. Lokomotiv siirsi sarjan ratkaisun takaisin Moskovaan Vladimir Tkachyovin iskemän 2–1-jatkoaikamaalin turvin. Ottelusarjan avaus kamppailun jälkeen TsSKA on ollut vahva kotikaukalossaan, mutta Lokomotiv ei päästänyt moskovalaisia helpolla.
TsSKA oli vain maalin päässä konferenssifinaaleista, mutta nyt joukkue joutuu vielä yhden suuren haasteen eteen kotikaukalossaan. Mielenkiintoista on, että TsSKA on tuottanut vain yhdessä ottelusarjan kuudesta kamppailuista enemmän laukauksia maalia kohden. TsSKA on kuitenkin ollut paljon tehokkaampi viimeistelyssään ja joukkueen yksilötaito on noussut esiin ratkaisevissa paikoissa.
Lokomotivin huikea puolustus taisteli jälleen yhden valtavan voiton. Joukkue tuottaa enemmän laukauksia, mutta Lokomotivin kompastuskivi on ollut koko ottelusarjan ajan luokattomalla tasolla ollut viimeistely. Lokomotiv on myös ajoittain sortunut ottelusarjan voiton kannalta suuriin virheisiin, joihin TsSKA ei ole vastaavalla tavalla sortunut.
Ottelusarja on ollut kahden upean puolustuksen taistelu. Tarkkaa puolustuspeliä on varmasti luvassa myös seitsemännessä ottelussa. Kokonaiskuvaa katsottaessa TsSKA on kuitenkin ollut hieman tehokkaampi ja moniulotteisempi joukkue. Uskotaan kokeneen joukkueen hyödyntävän kotikaukalon sille tuoman edun ja pelivallinaksi nostetaan TsSKA:n voitto (1X2).