pe 08.09. klo 21:45

Turkki - Armenia

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Orastavaa yllätyksen tuoksua! Ailahteleva Turkki iskee nimimiehillään Armenian kimppuun

Tulikuumien vihollisten kohtaaminen on tiedossa perjantaina EM-karsinnoissa, kun Turkki isännöi naapurimaataan Armeniaa. Karsintojen avauskierroksella isäntä onnistui niukasti hakemaan 1–2-vierasvoiton armenialaisista eivätkä erot suuriksi pääse kasvamaan tälläkään kertaa. Tähän saakka Turkki on hävinnyt karsinnoissa ainoastaan yhden pelin, kun Kroatia oli sitä vahvempi maaliskuun lopussa.

*Tsekkaa ohjeet vihjeen lopusta ja nappaa 25€ ilmaisveto.

Isäntä on saanut erinomaisen kokoonpanon jalkeille. Kokeneista pelaajista Hakan Calhanoglu ja Cengiz Under ovat luonnollisesti avauskokoonpanossa ja Salih Özcan sekä nälkäinen hyökkääjä Baris Yilmaz nähdään jälleen tositoimissa. Vasta 18-vuotias kovan luokan lupaus Arda Guler on kuitenkin sivussa ja tiettävästi keskikenttämiehen sairasloma kestää vielä pitkään.

Armenia on vielä tällä hetkellä lohkokakkosena, mutta lopulta joukkue jäänee rannalle EM-kisoista. Viiden joukkueen lohkossa ottelumäärät heittelevät jonkin verran ja esimerkiksi Kroatialla on ennen perjantain vääntöjä ainostaan kaksi karsintakamppailua takana. Muut joukkueet lohkossa ovat pettymyksiä tuottanut Wales sekä Latvia, jolta kukaan ei odottanut mitään – tosin ei se mitään ole tarjonnutkaan.

Vaikka Turkki on kotiottelussaan järkälemäinen suosikki, pitää muistaa ettei se täysin ole näissä karsinnoissa vakuuttanut. Neljässä ottelussa joukkue on tehnyt seitsemän maalia ja omissa on kolissut viidesti. Onnistuuko Turkki säilyttämään tasapainon perjantaina? Armenia kärkkyy vastaiskumahdollisuuksia tilanteenvaihdoista ja isännän sortuessa sille tyypilliseen ylihyökkäämiseen, aukeaa myös naapurille iskupaikkoja.

Pelivalinnaksi kiinnitetään, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. Kaiken järjen mukaan Turkin pitäisi voittaa tämä ottelu, mutta Armenia ei ole sille vastuksena helpoimmasta päästä. Toisaalta karsinnat ovat jälleen kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että hyvistä tuloksista huolimatta Turkki ei välttämättä ole aivan yhtä vahva ryhmä kuin saattaisi kuvitella.

Nappaa 25€ ilmaisveto!

Betsamigo tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla saat ensitalletuksen kaveriksi 25€ ilmaisvedon. Tätä makoista tarjousta voi hyödyntää esimerkiksi tämän viikon EM-karsintamatseissa!

Toimi näin:

1. Siirry Betsamigolle TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, valitse ilmaisvetotarjous ja talleta 25€.
3. Ilmaisveto hyvitetään tilillesi automaattiseti.
4. Jos veto osuu saat pitää voitot itselläsi. ✌

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta