Erling Håland on sivussa! Pystyykö Norja silti yllättämään säälittävällä tasolla pelaavan Turkin?
Norjalla on ehdottomasti saumat yllättää laskusuhdanteinen Turkki, jonka EM-kisoissa alkanut alamäki ei ota loppuakseen. Vieraiden hyökkäyspäästä puuttuu joukkueen ehdoton ykköshahmo, mikä muuttaa itsessään asetelmia reilusti. Isännän tekeminen ei alkuunkaan vakuuta, joten norjalaiset saattavat kaikesta huolimatta olla vahvoilla.
Turkki on kaksi pistettä jaetussa lohkokärjessä majailevia Hollantia ja Norjaa perässä, eikä sen tilanne näytä hyvältä. Edellisellä maaottelujaksolla joukkue pelasi kolme kamppailua. Oranje latoi turkkilaiset kanveesiin 6–1-murskanumeroin ja Gibraltarin joukkue sentään onnistui voittamaan, mutta Montenegroa vastaan nähtiin säälittävä räpellys 2–2-tasapeliin päättyneessä väännössä.
Norja vastaavasti pelasi erinomaisen kotitasapelin haastavaa Hollantia vastaan ja kaatoi Latvian sekä Gibraltarin. Vieraiden edellisten kolmen maaottelun maaliero osoittaa kahdeksaa tehtyä ja kahta päästettyä maalia. Turkki puolestaan päästi edellisessä maaotteluikkunassa peräti kahdeksan osumaa ja teki itse vain kuusi maalia.
Erling Hålandilta on Norjan joukkueesta loukkaantumisen takia sivussa, mikä on vieraille jättimäinen takaisku. Hyökkäyspäässä leveyttä ei tunnu löytyvän, sillä myös Kristoffer Ajer, Jonas Svensson, Alexander Sørloth ja Joshua King puuttuvat joukkueen vahvuudesta. Vaikuttaisi siltä, että Kristian Thorstvedt saattaa nousta hyökkääväämpään rooliin monen muun pelaajan ohella. Genk-taiturin ohella Martin Ødegaardin rooli yläkerran suuntaan kasvanee.
Uhmapelaajat uskoo, että Norjalla on potentiaalia loukkaantumisistaan huolimatta. Turkin tekeminen on ollut niin säälittävällä tasolla, että pelivalinnaksi nostetaan vieraiden voitto tasapeli ei vetoa -markkinan kohteena. Koko ottelun- sekä Turkin (team total) vähämaalisuus voisivat niin ikään olla hyvältä tuntuvia ideoita.