Mestarien liiga ti 23.10. klo 19:55

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

UCL: Young Boys – Valencia | Vierailijan pelaajiston laatutaso turhan kova pala berniläisille

Tiistaina jatkuvan Mestarien liigan lohkovaiheen toisella kierroksella espanjalaisjoukkue Valencia matkaa Sveitsiin Young Boysin vieraaksi. Berniläiset ryhtyivät avauskierroksilla täyttämään heille H-lohkon osalta asetettua heittopussin roolia.

Valencia taistelee lohkon toisesta jatkopaikasta

Espanjalaisjoukkueella on realistiset mahdollisuudet päästä alkulohkosta jatkoon, sillä se käväisi edelliskierroksella Manchesterissa noutamassa Unitedin vieraana Old Traffordilta yhden vieraspisteen mukaansa. Ottelu päättyi numeroihin 0-0, mutta Valencialla oli muutaman vahvan jaksonsa aikana mahdollisuus kuitata osuma jos toinenkin. Sillä kertaa ottelu kuitenkin päättyi maalittomiin tasalukemiin.
Lohkoa johtaa avauskierroksella espanjalaiset vieraissa kaatanut Juventus. Valencia kamppaileekin lohkon toisesta jatko-ottelupaikasta lähinnä Unitedin kanssa. Valencian kausi Espanjan La Ligassa on sujunut vaihtelevasti, mutta joukkue ei ole kärsinyt pistemenetyksiä viiteen peräkkäiseen otteluun. Mukaan mahtuu tosin kolme tasapeliä, joita ryhmä on tulosten valossa tehtaillut tiuhaan.

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ

100€ riskitön veto Unibetille – voitoilla ei kierrätysvaatimuksia

100€ riskitön veto uusille asiakkaille – vain rajoitetun ajan!

Nuoret pojat tarkoittaa Sveitsissä ikämiehiä!

Young Boysin nimeksi sopisi paremmin tällä hetkellä Old Boys, sillä berniläisjoukkue on pienoinen sotanorsujen hautuumaa keski-iän ollessa 26,2 vuotta. Ryhmästä löytyy muutama todellinen pelikenttien fossiili.
Ykköshyökkääjä Guillaume Hoarau kykenee kyllä tekemään vielä maaleja, vaikka ikää löytyy kunnioitettavat 34 vuotta. 35-vuotias toppari Steve von Bergen on nähnyt parhaat päivänsä. Joukkueen toinen maalivahti, Marco Wolfli, on Young Boysin ikänestori, kun kilometrejä on takana 36 vuoden ajalta.
Uhrautuvasti avauskierroksilla taistellut Bernin ylpeys joutui taipumaan paremmilleen, kun sekä Manchester United että Juventus pussittivat pallon Young Boysin reppuun kolmeen otteeseen, eikä sveitsiläisjoukkue onnistunut lohkon dinosauruksia maalien muodossa yllättämään.

Joukkueiden materiaaliero ratkaisevassa roolissa – Valencia löytää tiensä pelattavien kirjoihin

Espanjalaisvieraan leveys ja laatupelaajien määrä ovat yksinkertaisesti liikaa Sveitsin liigan joukkueelle. La Liga-seuran budjetti ei todellakaan ole Espanjassakaan häntäpäätä, mikä mahdollistaa sille riittävät satsaukset mahdollisuuksien takaamiseksi kaudesta toiseen.
Ensimmäinen pelivalinta otteluun on suora voitto vieraille. Valencia napannee avausvoittonsa kolmannella kierroksella. Tämän jälkeen joukkueella on jäljellä kotiottelut Manchester Unitedia sekä sveitsiläisiä vastaan, joiden lisäksi se kohtaa vieraskentällä Juventuksen. Pisteet Young Boysilta ovat joukkueelle elinehto jatkopelejä ajatellen.
Toisena kohteena kupongille isketään pienemmällä panostuksella vieraiden voitto maaleja päästämättä. Sveitsiläiset ovat olleet pahasti telineissä ensimmäisissä otteluissaan ja suunta tuskin tulee muuttumaan, vaikka vastus onkin lähtökohtaisesti keveämpi.