Frankfurt on valtavissa vaikeuksissa – pääseekö jopa Union Berlin kurittamaan vieraiden puolustusta?
Bundesliigassa kierros aloitetaan perjantaina keskikastin taistolla Union Berlinin sekä Frankfurtin välillä. Kauteen lähdettäessä odotukset oli huomattavasti korkeammalla vieraiden suhteen, mutta tällä hetkellä Union suoriutuu kaksikosta hieman vahvemmin ja voitolla se nousisi Frankfurtin kanssa tasapisteisiin.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
Unionin alkuvuosi ei ole vielä tuonut yhtään voittoa, mutta Mainzia, Augsburgia sekä Stuttgartia vastaan joukkue taisteli tasurit. Dortmundia sekä viimeisimpänä Hoffenheimia vastaan nähtiin tappiot tylysti yhteismaalein 1-6, mutta varsinkin Hoffenheimin vieraana nähty esitys oli tulosta tasaisempi. Tulivoimaa Unionilta löytyy hyvin vaihtelevasti ja esimerkiksi viidellä maalilla joukkueen paras maalintekijä Ilyas Ansah on ollut heikossa vireessä eikä hän ole viime aikoina mahtunut aina edes avaukseen. Isäntien merkittävin poissaolija on puolustuksesta Diogo Leite.
Frankfurtilla on ollut vieläkin vaikeampaa, sillä marraskuun lopun jälkeen vieraat on voittanut kaikissa kilpailuissa vain yhden ottelun kotona Augsburgia vastaan. Valmentajan vaihdos ei ole saanut joukkueeseen toivottua piristystä ja Mestarien liigan ottelut mukaan lukien alla on neljä peräkkäistä tappiota. Viimeisin esitys Leverkusenia vastaan kaatui lopulta Ellyes Skhirin punaiseen korttiin. Hänen lisäksi sivussa ovat ainakin hyökkääjät Jonathan Burkardt, Michy Batshuayi sekä Younes Ebnoutalib ja parin muun pelaajan kohdalla pelikunto on vielä epävarma.
Tällä kerralla pelivalintaa päästään hakemaan maalimääristä yli 2,5 osuman kautta. Frankfurtin hyökkäyspeli ei ole alkukauden tasolla, mutta edelleen joukkueelta löytyy yläkerrasta vaarallisia yksilöitä ja jatkuvasti vaikeuksissa oleva puolustus on sitäkin suurempi ongelma. Vaikka Unionin hyökkäyskalusto on melko vaisu, pystyy se nopeilla vastaiskuilla haavoittamaan vieraiden puolustusta ja samalla Leiten poissaolo on selvä miinus isäntien puolustuslinjaan.
Talletus tuplana snadilla kierrätyksellä!
247bet on uusi pelaaja markkinoilla, joka täräyttää Uhmapelaajille erinomaisen tervetulotarjouksen!
Toimi näin:
1. Siirry 247betille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-50€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Union Berlin-Frankfurt yli 2,5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 5x ja minimikerroin 1,75 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleUnion Berlin - Eintracht Frankfurt06.02.2026
