Toipuuko Aston Villa šokkitappiostaan? Jack Grealish saattaa palata kokoonpanoon!
Aston Villa hakee paluuta pistekantaan Wolvesin kustannuksella kärsittyään yllätystappion Bramall Lanella. Isännillä on pahoja poissaoloja ja vierailija on saanut huilata Manchester City -löylynsä jälkeen päivän pidempään. Susilauma tähyää ylöspäin sarjassa ja kotijoukkueen haaveet noususta viiden tai kuuden joukkoon kärsivät pahan takaiskun keskiviikkona, joten kamppailu on todella merkittävä molemmille ryhmille.
Sarjataulukossa Aston Villa on yhä viisi pistettä Wolvesia edellä, mutta hiljattain susipaitojen on parantanut kollektiivisesti, mikä on näkynyt myös tuloksissa. Neljässä edellisessä kamppailussaan joukkue on kerännyt seitsemän pistettä ja viimeisimmän mittelönsä se kävi Manchester Cityä vastaan, jota ei voita mikään joukkue tällä hetkellä. Aston Villan 1–0-tappio edelliskamppailussa Sheffield Unitedin oli sen europelihaaveille tai edes nousulle keskikastista kärjen tuntumaan paha takaisku.
Isännillä on myös hieman arveluttavia poissaolokysymyksiä, sillä tähtipelaaja Jack Grealish on ollut parissa ottelussa sivussa. Huhut tosin ovat kertoneet, että mies saatettaisiin jo lauantai-iltana viheriöllä nähdä, mutta se selvinnee vasta myöhemmin. Varmuudella sivussa ovat pitkäaikaisloukkaantuneen Wesley Moraesin lisäksi Kortney House sekä tärkeä keskikenttäpelaaja Matty Cash.
Vierailija on puolestaan saanut lupaavia uutisia loukkaantumistuvalta, sillä tärkeä alakerran palanen Willy Bolly palasi penkille jo 1–4-tappiossa Cityä vastaan ja saattaisi näin ollen palata avaukseen Villa Parkilla. Fernando Marcal, Daniel Podence ja Raul Jimenez ovat toki yhä sivussa Nunon miehistöstä, joista erityisesti kahden jälkimmäisen puuttuminen on eittämättä syönyt tehoja. Kiikareilla toistaiseksi vedellyt alkuvuoden hankinta Willian Jose sai penkkikomennuksen edellisottelun alla, mutta saattaa palailla kokoonpanoon Birminghamissa.
Molemmille joukkueille ottelu on äärimmäisen tärkeä, eikä kummallakaan ole varaa helppoihin pistemenetyksiin. Sekä isännillä että vierailla on pelinrakentelun ja hyökkäyspelaamisen kannalta olennaisia pelaajia mahdollisesti ja varmuudella sivussa. Ensimmäiseksi pelivalinnaksi poimitaan, että ottelussa syntyy korkeintaan kaksi maalia (alle 2,5). Toisena kohteena nostetaan pöydälle suuremmalla riskillä ja kokeilevammin tasapeli, joka vaikuttaa 1X2-markkinassa kiinnostavimmalta lopputulemalta.