Putoamistaistelu käy Valioliigassa kuumana!
Kevät lähenee ja Valioliigan kärkitaistelun takana myös häntäpäässä käydään kovaa kamppailua sarjapaikoista. Taloudellisesti Valioliigasta tippuminen on seuralle iso menetys, sillä Valioliigassa seurojen tulot ovat aivan eri luokkaa mitä sarjaporrasta alempana.
Huddersfieldin lisäksi Valioliigasta tippuu kaksi muutakin seuraa. Tämän ottelun joukkueet ovatkin juuri ne kaksi seuraa, jotka olisivat tällä hetkellä lähdössä sarjaporrasta alemmaksi. Otteluun lähdettäessä Southamptonilla on kasassa 24 pistettä ja Fulhamilla 17 pistettä. Southamptonin yläpuolella on iso nippu joukkueita helposti saavutettavissa, mutta Fulhamin säilysmishaaveiden kannalta joukkueen tulisi alkaa kuroa piste-eroa umpeen. Sarjataulukko asettaakin siis erityisen panoksen tähän otteluun.
Liigan pelipassi + bonus taskuun seuraavasti:
Southampton taisteli jo viimekin vuonna sarjapaikastaan loppumetreille asti. Fulhamia moni kuitenkin asetteli korkeammalle sarjataulukkoon ennen kauden alkua. Odotukset olivat korkealla varsinkin hyökkäyspään osalta. Aleksandar Mitrovic pelasi kesällä hyvät MM-kisat ja aloittikin Valioliigakauden hyvin Fulhamissa. Mitrovicia ruokkimassa ajateltiin olevan nuori Ryan Sessegnon, jolle povattiin todellista läpimurtokautta hyvän viime kauden jälkeen. Valioliiga on ollut kuitenkin vielä liian kova sarja dominoitavaksi tulevaisuuden lupaukselle.
Lisäksi seuraan Borussia Dortmundista hankittiin lainasopimuksella Andre Schürrle, jonka harteille ladottiin isot odotukset tulevaan kauteen. Ennakkospekulaatioissa kolmikko oli sellaista tasoa, mikä voisi kantaa Fulhamin jopa keskikastin tuntumaan.
Lopputulos on ollut huono, kun hyökkäys ei ole toiminut odotetulla tavalla ja lisäksi puolustuspää on ollut ajoittain tuuliajolla. Vastustajat ovat päässeet rankaisemaan eritoten vierasotteluissa. Fulham on onnistunut keräämään 14 vierasottelusta vaivaiset kaksi pistettä. Fulhamin vieraspeleistä kaksitoista on siis päättynyt kotijoukkueen voittoon. Vieraissa etenkin maalinteko on tökkinyt. Vaikka joukkueesta löytyy sarjan häntäpään joukkueeksi hyvää hyökkäyskalustoa, on joukkue onnistunut maalinteossakin vain yhdeksän kertaa. Yskivän maalinteon lisäksi Fulham on esittänyt järkyttäviä puolustuspään virheitä läpi kauden, joten saldoa ei voi pitää ihmeenä.
Pitkäaikaispotilaista Sotonin Mario Lemina ja Fulhamin Alfie Mawson ovat edelleen sivussa. Lisäksi molemmilta joukkueilta saattaa puuttua hyökkäyspäästä tärkeät palaset, sillä Southamptonin Danny Ingsin ja Fulhamin Schürrlen pelaaminen on epävarmaa.
Molemmille joukkueille ottelu on erittäin tärkeä, jota ei missään nimessä saisi hävitä. Ottelusta voidaankin ennakoida tarkkaavaista, jossa yritetään lähtökohtaisesti pitää oma pää puhtaana.
Pelaa vihje Speedybetille – voittorahat pankkitilille hetkessä
Rekisteröintivapaa Speedybet tarjoaa vedonlyöntiä ilman minkäänlaista ylimääräistä säätöä. Mikä parasta, voittorahat ovat pankkitililläsi heti kohteen päätyttyä.