Värnamon loppukiri on käynnistynyt – jatkuuko pisteputki Häckenin saapuessa vieraaksi?
Ruotsin Allsvenskanissa kierros aloitetaan sunnuntaina kuudella ottelulla ja nyt käsittelyyn otetaan Värnamon sekä Häckenin välinen kamppailu. Värnamo on viime aikoina saanut ryhtiä otteisiin ja sillä on vielä mahdollisuudet taistella sarjapaikan uusimisesta. Häckenillä on ollut kauden mittaan runsaasti vaikeuksia, mutta huomattavasti kovemman perustason turvin vieraat lähtee matsiin selvänä suosikkina.
*Tsekkaa tästä elokuun 2025 kuumimmat vedonlyöntibonukset!
Umpisurkean alkukauden jälkeen Värnamo on saanut viime kierroksilla pistetilin kunnolla auki. Ensin nähtiin pari runsasmaalista tasuria ja viimeisimpänä Degerfors kaatui aikaisesta 0-2 tappioasemasta huolimatta lukemin 3-2. Pari päivää takaperin Värnamo nujersi IF Centernin Cupissa, joten onnistumisia on tullut runsaasti. Pelkkää ruusuilla tanssimista isäntien pelit eivät kuitenkaan ole olleet, sillä maaliodottamien valossa taso ei ole ollut kummoinen ja omissa on kolissut turhankin kovalla tahdilla.
BK Häcken stod för en helgjuten insats och ett målkalas i den första playoff-matchen mot CFR Cluj. Det blev en minnesvärd Europa-kväll på Hisingen
#bkhäcken
Häckenin kausi Allsvenskanissa ei ole sujunut toiveiden mukaan ja vieraat löytyy tällä hetkellä keskikastista. Europelien mukana tuoma rasitus on näkynyt ja viime aikoina pisteitä on menetetty yllättävissäkin tilanteissa, kuten esimerkiksi Degerforsia sekä Österiä vastaan. Viikolla Häcken tarjosi kuitenkin todellisen myrskyvaroituksen kaataen CFR Clujin ensimmäisessä osassa lukemin 7-2. Onnistujia löytyi runsaasti, mutta viisi maalisyöttöä kerännyttä Amor Layounia ei voi olla nostamatta esille.
Värnamon parantunut tuloskunto on tuonut lisää itseluottamusta isännille, mutta tästä kamppailusta jo yksi piste olisi kova suoritus. Nykyisillä kertoimilla Uhmapelaajille kelpaa Häckenin voitto maltillisella panoksella. Häcken sai viikolla maalihanat taas kunnolla auki ja murskavoiton myötä katseet voidaan laittaa täysillä tulevaan kamppailuun, sillä suurempia paineita toiseen osaan ei enää ole.