Uudet Uhmapelaajat pääsevät aloittamaan slottien rullaamisen 250 Reactoonz ilmaiskierroksella – talleta vain 20€ ja laita rulla kuumaksi🤘
Hyvät lähtökohdat runsasmaaliselle kohtaamiselle Valkeakoskella
Veikkausliigassa nähdään viihdyttävä kohtaaminen, kun isännät FC Haka ottavat mittaa HIFK:sta. Molemmat joukkueet pelasivat edellisessä otteluissaan tasan ja janoavat voittoa.
Haka metsästää edelleen kauden avausvoittoaan. Monessa ottelussa on ollut aihioita, mutta lopulta on päädytty pistejakoon. HIFK sen sijan pyrkii jatkamaan tappioitta uuden valmennustiimin alaisuudessa ja saldona on kaksi voittoa sekä yksi tasapeli.
Otteluun lähdettäessä on Hakalla sivussa Ville-Valtteri Starck. Maximus Tainio on edelleen hakemassa pelituntumaa Kajaanissa, mutta Salomon Ojala on takaisin. Muita poissaoloja ovat Saibou Keita, Topias Listo sekä Kalle Kohonen. HIFK sairastupa on tyhjä.
Haka on pelannut viihdyttävää jalkapalloa, kuten myös HIFK viime aikoina. Molemmilta joukkueilta löytyy paljon taitoa ja laadukkaita yksilöitä. Klackenilta on myös ilmeisesti matkaamassa hyvä määrä faneja Valkeakoskelle, joten tunnelmasta ei pitäisi olla pulaa.
Pelityylit sopivat mainiosti vastakkain ja ottelusta on syytä odottaa viihdyttävää kamppailua. Molemmat joukkueet ovat tehtailleet maaleja hyvin viime aikoina, mikä ei tietenkään ole tae sen tapahtumisesta tänään. Pelisuositus on kuitenkin yli 2.5 maalia.
Vaikka täydet pisteet ovat luonnollisesti prioriteetti, niin ei lähde kumpikaan joukkueista pakittelemaan. Maalipaikkoja pitäisi siunautua runsaasti puolin ja toisin. Kummankaan puolustusta ei voi todellakaan pitää A-luokkaisena.