Saavatko Alexandre Lacazette sekä Martin Ødegaard vihdoin debyyttinsä tälle kaudelle?
Surkeasti kautensa Valioliigassa aloittanut Arsenal hakee lohtua – esimerkiksi maalinteko-ongelmiinsa – Mestaruussarjajoukkue West Bromwichin vieraana. On toistaiseksi hienoinen mysteeri, millainen Arsenal The Hawthornsin nurmella lopulta nähdään. Loukkaantumisia on alkukaudella riittänyt, minkä lisäksi myös korona on tiettävästi jyllännyt tykkipaitojen keskuudessa.
Arsenal on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan Valioliigassa, eikä joukkueen tekeminen ole todellakaan vakuuttanut. Kauden ensimmäinen maali odottaa yhä itseään, eikä pelaajatilanteessakaan ole kehumista. Puolustuksesta sivussa ovat ainakin Ben White, Gabriel sekä Hecor Bellerin. Keskikenttämiehistä puuttuvat todennäköisesti edelleen Willian sekä Thomas ja hyökkäyspäästä uupuu puolestaan Edward Nketiah.
Debyyttinsä alkaneeseen Valioliiga-kauteen teki puolestaan vaihdosta edellisviikonloppuna Arsenalin 0–2-tappiossa Chelseaa vastaan Pierre-Emerick Aubameyang. Nähtäväksi jää, mitä Mikel Arteta päättää tehdä West Bromwich kamppailun kokoonpanon suhteen, mutta todennäköisesti ainakin Aubameyang olisi käytettävissä. Tämän kauden osalta debyyttiään odotteleva Martin Ødegaard saattaa niin ikään vihdoin hypätä kehiin Alexandre Lacazetten tavoin.
Isännillä ei ole loukkaantumisia ja viime kauden päätteeksi Valioliigasta pudonnut miehistö on aloittanut kautensa sangen vahvasti Mestaruussarjan puolella. Neljässä ottelussa pisteitä on irronnut kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä kymmenen kappaletta, jotka oikeuttavat jaetulle kärkipaikalle.
Vaikka Arsenal on omalta osaltaan aloittanut tällä kaudella surkeasti, kuritti se viime kaudella kahdesti West Bromwichia Valioliigassa. Keskiviikkoillan kamppailussa saattaa olla mukavasti viihdettä tarjolla, mikäli Arteta lopulta esimerkiksi Aubameyangin ja Ødegaardin pelituntumaa hakemaan marssittaa. Uhmapelaajien kohdevalinta on, että ottelussa syntyy vähintään neljä maalia (yli 3,5) – panostaso säilytetään kokeilevana, mutta noin kolmosen kerroin kiinnostaa vahvasti.