Brentford lähtee kokeilemaan ovatko ”Sudet” haavoitettavissa
Valioliiga lähtee käyntiin varsin mieluisalla ottelulla, kun Wolves isännöi Brentfordia. Molemmat ovat aloittaneet kauden mallikkaasti ja olisivat rehellisyyden nimissä ansainneet enemmän. Pisteodottaman valossa on kyseessä sarjan viidenneksi ja kuudenneksi parhaat joukkueet toistaiseksi. Ottelusta pitäisi tulla kolmen topparin linjoista huolimatta suhteellisen vauhdikas.
Tällä kertaa ei tarvitse tehdä mitään 45 minuutin yhteenvetoa loukkaantumisista. Molemmilla on pari pitkäaikaista loukkaantumista ja otteluun päästään lähes parhailla kokoonpanoilla. Mennään asiaan.
Molemmat jengit pelaavat siis kolmen topparin linjalla. Erona on, että Brentfordilla on yksi keskikenttä enemmän ja Wolvesilla yksi hyökkäävä pelaaja enemmän. Tämä tarkoittaa siis paljon kaksinkamppailua ja että pelaajat pelaavat hieman normaalia useammin puhtaasti miestä vastaan.
Molemmat joukkueet kääntävät peliä mielellään nopeasti, se on selvä. Suurin kysymys on: saako kumpikaan ratkaisevan epätasapainoista asetelmaa, mitä vastaan juosta. Peittämässä on aina kolme topparia sekä vähintään yksi keskikenttä lähellä eli 3+1 muoto minimissään torjumassa vastareita. Samalla on tässä pieni lumipalloefektin mahdollisuus. Tällä tarkoitan, että jos jompikumpi saa pienen edun hyökätä esimerkiksi wingbackin kautta, niin voi vastustaja saada vastarin ”vastarin”. Se saattaa pienissä pätkissä lisätä maaliodottamaa aika reilusti.
Wolves on näyttänyt erinomaiselta alkukaudesta ja Adama Traore on päässyt vaarallisesti kiinni useammin palloon. Hwang Hee-chang tuo myös oman energisen mausteensa pakettiin. Mitä lapulle?
On vaikea valita Wolvesia vastaan, mutta Brentfordin kertoimet houkuttelevat. Isoin toiveenkipinä on kolme keskikenttää ja että he saavat joku: 1) riistoja aikaan tuplauksella selkäpuolelta 2) Adama lepopuolustaa paljon — keskikenttä pystyisi sitä kautta hetkissä juosta Wolvesin yli ja luoda epätasapainoa.
Lapulle siis Brentford +0.5 aasialaisella sekä pieni sipaisu yli 2 maalia ottelussa. Tämä voi myös olla ”stalemate” shakkitermejä käyttäen ja matsi päättyy 0-0. Luotetaan kuitenkin siihen, että äijät tulevat hyvällä intensiteetillä matsiin. Olkoon arpaonni suotuisa.
Jos on rohkea olo niin voi kokeilla Brentfordin suoraa voittoa Betinian yli 5,00 kertoimilla ⬇️⬇️
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!
. .
