Sarjakärki matkaa kovavireisen tamperelaisjoukkueen vieraaksi
Kovavireinen TPV saa Ykkösessä sarjakärjen vieraakseen keskiviikkona. FC Haka ei hävinnyt otteluakaan kauden ensimmäisellä kolmanneksella.
TPV on ykkösessä viiden ottelun pisteputkessa kahdella voitolla ja kolmella tasapelillä. Edellisessä ottelussa se kellisti kovan ryhmityksen KTP:n kaaduttua tamperelaisten käsittelyssä 1–0-päätöslukemin. Energisesti viime kierroksilla pelannut TPV on viimeistellyt ainoastaan maalin ottelua kohden pisteputkensa aikana, mutta sen puolustuspelaaminen on ollut valttia ja omiin uponnut ainoastaan kolme osumaa.
Betsaa nopeammin ja kotiuta voitot suoraan pankkitilille!
Sarjan häntäpäähän ennen kauden alkua ennakoidulla TPV:llä on käynnissä vahva hauiksen näyttö, sillä hyvät otteet ovat nostaneet sen jo kymmeneen pisteeseen. Sijoitus on vasta kahdeksas, mutta tasaisessa sarjassa neljänteen sijaan on matkaa ainoastaan pisteen verran.
FC Haka on ollut tällä kaudella voittamaton, mutta edellisessä vierasottelussaan AC Kajaania vastaan se sortui helppoon pistemenetykseen pelattuaan maalittoman tasapelin. Viimeisimmässä kamppailussaan Haka kuitenkin kasasi hienosti rivinsä ja otti rutiinivoiton MYPAa vastaan lukemin 2–0.
Pelivalinnaksi keskiviikon ottelussa nostetaan vähämaalisuus. Kummankaan joukkueen otteluissa ei ole maaleilla mässäilty ja TPV-alakerralla on takuulla hyvä itseluottamus, kun se on tilkinnyt reittejä maalintekoon koviakin ryhmiä vastaan. Joukkueiden kauden ensimmäisessä keskinäisessä ottelussa Valkeakoskella nähtiin yksi maali, kun Haka piti pintansa ja voitti 1–0.