Ykkönen ke 16.09. klo 18:30

VPS - AC Oulu

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

AC Oulun kauden avaustappio on lähellä Vaasassa

Edellisellä kierroksella tasapelin sarjajumbon kanssa hölmöillyt AC Oulu joutuu jälleen tiukkaan paikkaan, kun se matkustaa Vaasaan VPS:n vieraaksi. Ottelusta ei ole missään nimessä tulossa helpppoa vaan hyvinkin tasainen ja pienet marginaalit voivat kääntää ottelun suuntaan tai toiseen.

VPS on päässyt hurjaan lentoon viime viikkoina ja se kiitääkin jo kolmen ottelun voittoputkessa. Edellisellä ottelukierroksella se murskasi MyPan vieraissa peräti 6-3 numeroin. Ottelu oli erittäin vahvaa suorittamista vaasalaisilta, eikä vähiten Samu Alangon takia, joka pommitti komean hattutempun nostaen kauden maalimääränsä kuuteen osumaan. VPS on kärsinyt edellisen tappion elokuun puolivälissä ja sekin tuli Ykkösen parhaimmistoon kuuluvaa KTP:ta vastaan vieraissa, joten vaasalaiset ovat vihdoin heränneet toden teolla tähän kauteen.

AC Oulu ei ole kärsinyt vielä ainuttakaan tappiota tällä kaudella. Oululaisten tekeminen on ollut todella mallikasta, mutta ainoastaan maalinteko on tuottanut harmaita hiuksia aika ajoin. Siinä missä viimeistely on tuottanut vaikeuksia, puolustus on sen sijaan ollu täyttä rautaa. Joukkue on päästänyt vain kuusi maalia 13 otteluun ja yleiselläkin tasolla oululaisten kollektiivinen pelaaminen puolustussuuntaan on ollut komeaa katseltavaa.

Vahvassa vireessä oleva VPS haastaa takuulla AC Oulun toden teolla. Ottelun lähtökohdat ovat todella tasaiset eivätkä kumpikaan halua takuulla hävitä juuri tätä kamppailua. Kauden avauskohtaaminen Oulussa oli myös erittäin tasainen ja tulinen, jonka AC Oulu vei 1-0 lukemin Loorents Hertzin osumalla. Nyt pelataan kuitenkin Vaasassa ja VPS on aivan eri vireessä kuin pari kuukautta takaperin, joten lähdetäänkin hakemaan ottelusta tasapeliä, mutta panostaen hyvin maltillisesti tiedostaen riskit.