Minnesota on ollut todella vakuuttava search and destroyssa
Torstaina ottelut käynnistyy New York Sublinersin ja Minnesota Rokkrin välisellä kamppailulla. Lähtökohtaisesti Rokkr on joukkueista melko selkeästi vahvempi, mutta Subliners on osoittautunut kahdessa pelaamassaan ottelussa odotettua vahvemmaksi.
Subliners hävisi kauden ensimmäisen ottelun LA Thievesille 0-3, mutta jokainen kartta oli todella tasainen. Edellisessä ottelussa se kuitenkin jätti London Royal Ravensin täysin jalkoihinsa ja paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä. Kyseessä oli selkeä ohipeli Londonilta, sillä aivan perusasioissa tuli virheitä, mutta omalta osaltaan Sublinersin koko nelikko esiintyi vakuuttavasti. Rokkria vastaan suurimmat kysymysmerkit herää search and destroyssa. Londonia vastaan se selvisi helpolla, mutta Rokkr on taktisesti huomattavasti laadukkaampi joukkue.
Minnesota hävisi avausottelussa Thievesille, mutta sittemmin se on kaatanut Seattle Surgen ja hallitsevan mestarin Dallas Empiren. Respawneissa katseet kiinnittyy Priestahhiin, sillä hänen suoritustasossa saatetaan nähdä suuria muutoksia otteluiden ja karttojen välillä. Priestahhin onnistuessa usein myös muu joukkue pärjää hyvin. Rokkrilla search and destroy on noussut suureksi vahvuudeksi ja se ei ole vielä kertaakaan siinä hävinnyt. Majormaniak ja Priestahh on yksi pelin parhaista duoista kyseisessä pelimuodossa, mutta myös Accuracyn tasaisen varma osumatarkkuus ja Attachin kyky voittaa 1vs1 kamppailuja tekee Rokkrista tällä hetkellä luultavasti jopa parhaan snd joukkueen.
Subliners on näyttänyt odotettua paremmalta, mutta tänään sillä on vastassa Londonia selvästi vaikeampi vastus. Minnesota lähtee ennakkosuosikkina jokaiseen pelimuotoon, mutta parhaat mahdollisuudet Sublinersilla on respawneissa, joten peli-ideaa lähdetään hakemaan Minnesotan voittoputken jatkumisesta search and destroyssa.