Mitä tapahtuu, kun kaksi keskivertoa hyökkäyskalustoa kohtaa toisensa? Eipä juuri mitään!
Lauantaina KalPa saa Kuopioon vieraakseen Rauman Lukon. Ottelun lähtökohdat eivät voisi olla tämän tasaisemmat. Paras vetokulma löytyykin maalimäärän puolelta.
Molemmat joukkueet ovat Liigan keskikastia, kun katsotaan luotujen maalipaikkojen määrää. Samaan tapaan sekä KalPan että Lukon puolustuspeli on ollut keskimääräistä. Kuopiolaiset ovat antaneet vastustajilleen maaliodottamaa keskimäärin 2,51 maalin edestä per ottelu, kun taas Lukon vastaava lukema on 2,45.
Kun keskiverto hyökkäys kohtaa keskiverron puolustuksen, voivat maalit jäädä vähiin. Etenkin, kun ottaa huomioon joukkueiden maalivahtipelin. Vaikka fanien puheista sitä ei välttämättä uskoisi, sekä Stefanos Lekkas että Daniel Salonen ovat torjuneet maaleja odotusarvoa enemmän.
Lukon ja KalPan hyökkäyspeli ei ole ollut tähän mennessä ilotulitusta. Samaan aikaan molempien maalivahdit ovat ottaneet kiekkoja enemmän kiinni kuin voisi tilastojen perusteella odottaa. Niinpä pelivalintamme on, että ottelussa syntyy alle 5,5 maalia. Veto siis osuu, jos ottelu päättyy varsinaisen peliajan jälkeen esimerkiksi lukemiin 3-2, 4-1 tai 1-0.
Jopa 200€ riskitön veto!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja uusille Uhmapelaajille jopa 200€ riskittömän vedon!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-200€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto Ottelussa alle 5,5 maalia haluamallasi panoksella ja käytä siihen riskitön veto.
4. Jos veto osuu saat pitää voitot, jos veto ei osu saat panoksen takaisin bonusrahana.
5. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌(Muista tarkistaa ehdot!)
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.