Chelsea ei jarruttele edes Ykkösliigan Plymouth Argylea vastaan! Kehiin odotetaan rautaista miehistöä
Plymouth Argyle saa kunnian vierailla lauantaina Stamford Bridgen nurmella Englannin Cupin merkeissä. Isäntien materiaali on syvä, ja vaikka saksalaisvalmentaja kuinka komentaa kentälle pitkälti normaalisti vaihtomiehen rooleissa viihtyviä yksilöitä, on kotijoukkue massiivinen ennakkosuosikki. Voisi sanoa, että FA Cupin avauksessa joukkueen ryhmitys Chesterfield-ottelussa oli jopa yllättävän laadukas.
Chelsea pudotti kolmannella Engalnnin Cupin kierroksella Chesterfieldin jatkosta suvereenisti 5–1-lukemin. Avauksessa tammikuun alkupuolen ottelussa nähtiin esimerkiksi Romelu Lukaku, Christian Pulisic, Timo Werner sekä Mateo Kovacic. Jo Chelsean sesongin ensimmäinen FA Cup -ottelu osoitti, että joukkue taistelee pokaalista tosissaan.
Seuraavassa ottelussa Plymouthia vastaan lienee avauksessa jälleen muutamia enemmän vaihtopenkillä kamppailuita käynnistäneitä, mutta tämä ei ole ainoastaan huono asia. Esimerkiksi Valioliigassa vähälle vastuulle jäänyt Hakim Ziyech lähti maaottelutauolle Tottenham-ottelun voittomaali takataskussaan – ennen maaottelutaukoa pelattu vääntö pohjoislontoolaisia vastaan päättyi sinisten 2–0-voittoon. Marokkolaislaituri lienee vahva kandidaatti avaukseen jälleen tänä viikonloppuna.
Ziyechin lisäksi avauksessa saatetaan jälleen nähdä ehkä ”tavallisesta” poiketen Werner sekä Saul Niguez. Etenkin jälkimmäinen on pelaamaan päästessään ollut erinomainen ja myös itseluottamuksensa nousuun saaneen Ziyechin suunnalta voi odottaa paljon tällaisessa kamppailussa. Ruben Loftus-Cheek sekä laitapuolustaja Reece James jatkavat sairastuvalla todennäköisimmin koko loppukauden sivussa olevan Ben Chilwellin tavoin.
Mitä muuta tulee alakertaan, Trevoh Chalobah saattaa avata pitkästä aikaa loukkaantumisensa jälkeen – nuori puolustaja nähtiin jo ennen maaottelutaukoa Tottenham-ottelussa vaihtopenkillä. Todennäköisesti myös Lewis Hall nähdään alakerran nelikossa ja mahdollista on myös, että kolmosmaalivahti Marcus Bettinelli korvaa viime aikoina suurta vastuuta nauttineen Kepa Arrizabalagan. Joukkueen kärkivahti Edouard Mendy pelaa sunnuntaina Senegalin veräjällä Afrikan mestaruuskisojen finaaliottelussa.
Plymouth pelaa ailahtelevaa kautta League Onessa ja sijoittuu tällä hetkellä sarjataulukossa seitsemänneksi esimerkiksi Wycomben sekä Oxfordin jälkeen. On todella vaikeaa uskoa, että joukkueella on edellytyksiä taistella tuloksesta huippulaadukasta Chelsea-kokoonpanoa vastaan. Ottelusta on odotettavissa vieraille enemmän tai vähemmän selviytymistaistelu, sillä Chelsealla ei ole aikomustakaan passittaa kentälle mitään reserviryhmää. Ei sinne päinkään.
Isäntä osoitti jo FA Cupin kolmoskierroksella – joka oli toki sille avauskierros – että se on tullut menestymään tässä kilpailussa. Chelsea pistää klinikan pystyyn, eikä viiden tai kuuden maalin voitto olisi mikään yllätys. Pelivalinnaksi otetaan, että kotijoukkue tekee vähintään neljä maalia (Chelsea yli 3,5). Katso alta ohjeet ja hyödynnä vihje maksimaalisesti laatua pursuavalla FansBetillä!
Näin saat tästä tipsistä maxit irti Fansbetillä
Fansbet tarjoaa Uhmapelaajille kaksi ylimääräistä ilmaisvetoa kun teet yhden 20€ betsin. Saat siis yhdellä 20€ depolla lyödä yhteensä kolme 20€ vetoa!
Kamppiksen vedoissa on triplapakko, mutta ei anneta sen haitata.
Toimi näin:
1. Avaa tili Fansbetille ja depoa 20€
2. Lyö tripla (kolmen kohteen veto), jossa on ”Chelsea yli 3,5 maalia” ja valitse lisäksi kaksi haluamaasi kohdetta minimikertoimella 1,40 (kannattaa valita apukohteiksi mahdollisimman todennäköiset kohteet)
3. Kun ensimmäinen veto on ratkennut saat ilmaisen 20€ vedon samoilla ehdoilla. Tsekkaa Uhmapelaajien sivuilta hyvä vihje ja lisää jälleen lappuusi vihjeen lisäksi kaksi min 1,40 -kertoimista kohdetta
4. Kun toinen veto on ratkennut saat toisen 20€ ilmaisvedon. Toista kohta 3.
Näin saat yhdellä 20€ depolla lyödä kolme Uhmapelaajien edukasta vetoa. Mikä parasta mitään kierrätysvaatimuksia ei ole, joten voitot saat puhtaana käteen.
Huom! Toimii vaan mobiilissa, joten kännykät käteen ja betsaamaan!
- Ilmaiskiekkoja kassuille – depoilla ja ilman | Päivitetty 02/2022
- Paljon sporttibonuksia ilman kierrätystä | Päivitetty 02/2022