Vieläkö kentällä nähdään sekoilua, vai onko pahimmat ajat jo ohi?
Perjantaina Bundesliigassa kierros alkaa HSV:n isännöidesssä edelleen jumbosijalta löytyvää Mönchengladbachia. Vieraiden rosteri on parhaimmillaan isäntiä vahvempi, mutta toistaiseksi taso on jäänyt kauas odotuksista. Molemmilla kokoonpanotilanne on vielä auki ja sivussa voi olla useampia avauksen vaihtoehtoja.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
HSV:n kausi on ollut vuoristorataa – alkuun nähtiin kolme tappiota surkeilla esityksillä, minkä jälkeen joukkue otti kolme kovaa voittoa ja vieläpä ihan laadukkaita joukkueita vastaan. Sen jälkeen sarjanousija Paderbornin vieraana jäätiin nollille ja viime viikolla Frankfurt oli kahdesti vahvempi yhteismaalein 6-2. Puolustusta ei voi kehua, mutta ennen kaikkea tulivoiman puute on ollut valtava ongelma. Muun muassa Fabio Vieira sekä Nicolai Remberg ovat sivussa ja Nicolas Capaldon sekä Yussuf Poulsenin pelikunto on epävarma.
Gladbach on ollut odotuksiin nähden suurin pettymys ja puolustuksen kanssa oli varsinkin alkuun valtavia ongelmia. Hieman kelkka on lähtenyt kääntymään, sillä Stuttgart kaatui ensin vieraissa ja Cupissa 2. Bundesliigan Karlsruher nollattiin. Toinen peräkkäinen nollapeli Paderbornia vastaan lupailee hyvää jatkoa ajatellen, mutta toki vastustajat on vielä ollut tasoltaan varsin heikkoja. Hugo Bolin on ainakin sivussa ja monen muun pelaajan, kuten Tim Kleindienstin, Franck Honoratin, Kevin Diksin sekä Moritz Nicolasin tilanne on vielä auki.
Parannettavaa riittää vielä valtavasti, mutta molempien osalta tilanne on alun jälkeen lähtenyt hieman tasaantumaan ja ennen kaikkea Gladbachin alakertaa ei olla enää samalla tavalla kuritettu illasta toiseen. Kokoonpanotilanne elää vielä ennen ottelua, mutta tarjolla olevilla kertoimilla lapulle saadaan pieni veto alle 3,0 maalin puolesta – tasan kolmella osumalla panos saadaan takaisin.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto HSV-Mönchengladbach alle 3,0 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleHSV - Mönchengladbach06.11.2026
