MM-kisat 2018 la 16.06. klo 16:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Argentiina – Islanti | Aukeaako Argentiinan ketsuppipullo?

D-lohko polkaistaan käyntiin, kun Argentiina ja Islanti iskevät vastakkain lauantaina. Ottelussa Argentiinan, ainakin paperilla, mielettömän vahva hyökkäyskalusto saa vastaansa loppuun asti taistelevan viikinkilauman. Hyökkäykseen Argentiinalla on heittää joukkueen kapteenin Lionel Messin lisäksi Gonzalo Higuaín, Sergio Agüero ja Paulo Dybala.
Kovasta hyökkäyksestä huolimatta Argentiinan peli tökki karsinnoissa. Kahdeksassatoista pelissä Argentiina onnistui maalinteossa vain 19 kertaa ja omiin kolisi jopa 16 kertaa. MM-kisapaikka ratkesikin vasta viimeisessä pelissä, kun Lionel Messi takoi hattutempun takaa-ajoasemasta ja johdatti Argentiinan Venäjän MM-kisoihin.
Kisojen alla Argentiinan alakerta koki ison menetyksen, kun joukkueen ykkösmaalivahti Sergio Romero joutui jättäytymään pois kisoista polvivamman takia. Argentiinan ykkösmaalivahdin paikan tulee näin nappaamaan Chelsean kakkosmaalivahti Willy Caballero.
Argentiinan puolustuslinjaa johtaa Manchester Cityn puolustuslinjan johtohahmo Nicolas Otamendi. Gylfi Sigurdssonin johdattamalla Islannilla tuleekin olemaan maalintekopaikat niukassa Argentiinan hallitessa palloa läpi pelin.
Lauantain ottelusta voidaan ennakoida Argentiinan hyökkäyspään tehottomuuden jatkuessa Argentiinan vähämaalista voittoa ja Islannin jäävän nollille.

Lunasta 50€ riskitön veto Expektille – ei kierrätysvaatimuksia

Lyö 50€ riskitön veto – voitot heti kotiutettavissa
Suomelle MM-kultaa 50.00 jättikerroin! 🔥

Novibet tarjoaa Uhmapelaajille mahdollisuuden pelata Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella, hyödynnä tarjous välittömästi! 😎

PELAA TÄSTÄ