MM-kisat 2018 la 30.06. klo 17:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Ranska-Argentiina | Pudotuspelit käyntiin huippuottelulla

Jalkapallon MM-kisojen alkulohkovaihe on viimein saatu paketoitua ja jyvät karsittua akanoista. Jäljellä on enää 16 parasta maata. Pudotuspelien avauksessa lauantaina vastakkain iskevät Ranska ja Argentiina.
Ranska selvitti alkulohkonsa lopulta kunnialla, vaikka välillä ilmassa oli hienoista löysälyä ja huolimattomuutta. Saldona alkulohkosta kaksi voittoa ja yksi tasapeli.
Argentiinan tie jatkoon oli kauniisti sanottuna yllätyksellinen. Avausottelussaan joukkue keräsi yhden pisteen Islannilta pelattuaan tasapelin. Toisessa ottelussa paletti oli todella sekaisin, mikä näkyi lopussa tulostaululla lukemina 0-3 Kroatialle.
Argentiina pelasti nahkansa viimeisessä ottelussaan voittamalla Nigerian 1-2. Ratkaisu syntyi aivan ottelun lopussa, kun puolustaja Marcos Rojo ampui pallon painavasti verkkoon. Avausmaalista vastasi Argentiina-kippari Lionel Messi, joka esiintyi viimeisimmässä ottelussa huomattavasti näkyvämmin peilaten aiempiin koitoksiin.
Les Bleusin alkulohkovastustajista ei joukkueelle oikein lopulta löytynyt mittaria tai edes haastajaa. Tanska se olisi voinut olla, mutta alkulohkon päätösottelusta muodostui suhteellisen kuivakka 0-0 tasapeli.
Argentiinaa on koeteltu. Se kävi jopa lähellä pahaa katastrofia, mutta onnistui kuin onnistuikin selvittämään lopulta tiensä jatkoon. Edellisottelun jälkeen pelaajista paistoi helpotus ja peli näyttikin paljon paremmalta kuin aiemmissa otteluissa. Täysin peli ei edelleenkään vakuuttanut, mutta Ranskaa vastaan joukkueen on onnistuttava täydellisesti.

Lunasta 50€ riskitön veto Expektille – ei kierrätysvaatimuksia

Lyö 50€ riskitön veto – voitot heti kotiutettavissa

Joukkueet lähtevät varsin erilaisista asetelmista otteluun. Ranskalle luvassa on ensimmäinen haaste, mutta Argentiina kaivoi haasteita esiin itselleen jo alkulohkosta. On mahdollista, että Argentiina on tämän puolesta valmiimpi otteluun onnistuen kääntämään alkulohkon haasteet voimavarakseen.
Argentiinan pelaajien menestymisen tarve on aina ollut uskomattoman voimakasta. Nämä kisat eivät ole poikkeus. Vaikea alkulohko on tuonut joukkuetta yhteen. Vaikka Ranska otteluun lähdettäessä hienoinen ennakkosuosikki onkin, voi Argentiina olla otteluun valmiimpi kuin Ranska. Tämä saattaa olla yksi Argentiinan aseista lauantaina.
Ranskan kärkimiehet ja tulosyksikkö eivät ole paistatelleet juurikaan parrasvaloissa. Ranskalle on merkitty turnauksessa kolme tehtyä maalia. Yksi näistä on vastustajan oma maali.
Selvää on, että Argentiinaa vastaan Ranskalle ei tule siunaantumaan yhtä paljon maalipaikkoja kuin esimerkiksi Perua vastaan alkulohkossa. Argentiinan edellisottelussa tuttuun muotoon palauttama neljän miehen puolustuslinja on toimiessaan vastustajan maalipaikoille pääsyn kannalta haastava. Lisäksi tutut keskikentän keskustamiehet Ever Banega ja Javier Mascherano nostivat selkeästi profiiliaan juuri ennen tosipelien alkua.
Mascheranon pelatessa selkeästi puolustavammassa roolissa myös Ranskaa vastaan, on Banegalla mahdollisuus tehdä taikojaan hyökkäyssuuntaan. Juuri hän onkin mielenkiintoinen seurattava Ranska-otteluun. Banega näytti saavan Nigeria-ottelussa uuden vaihteen peliinsä väläytellen huikeaa syöttöarsenaaliaan useaan otteeseen. Hänen lisäkseen toinen tärkeä palanen Argentiinan hyökkäysten rakentelussa on keskikentän vasemmassa laidassa operoiva Angel Di Maria, jolta odotetaan yhä onnistumisia turnauksessa.
Ranskan kärkimaalintekijöiden on noustava tasolleen tosipelien alkaessa. Erityisesti Antoine Griezmanilta sekä Kylian Mbappelta odotetaan hyökkäyspään onnistumisia Ranskassa. Argentiinaa vastaan ei ole varaa tuhlailuun. Tosin on toki mahdollista, että vasta Argentiinan kaltainen vastus sytyttää Ranskan tehokaluston ja muun joukkueen pelaamaan.
Argentiinalta löytyy hyökkäyspäästä tulivoimaa niin ikään kiitettävästi. Messin kaveriksi avaukseen löytyy vaihtoehtoja. Joukkueella on miehistössään Gonzalo Higuain, Sergio Aguero sekä Paulo Dybala.
Poissaoloja ei kummallakaan joukkueista ole. Ottelun odotusarvot ovat kohdillaan ja todellista jalkapalloviihdettä on luvassa heti pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa. Odotettavissa on tarkkaa pelaamista, mutta molemmille on luvassa myös maalipaikkoja. Panokset ovat valtaisat: tulos tai ulos.

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ