Predators ryöstöretkellä?
Läntisen konferenssin ensimmäisellä kierroksella Nashville Predatorsin ja Dallas Starsin välinen ottelusarja on tiukassa 1–1-tilanteessa. Sarjan kolmannessa kamppailussa siirrytään Nashvillestä Teksasiin ja Starsin kotikentälle. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 04:30.
Lunasta riskitön 50€ veto:
Etukäteen ottelusarjasta povattiin hyvin tasaista ja sitä tämä taistelupari on todellakin osoittanut. Ensimmäinen ottelu päättyi Starsin voittoon lukemin 3–2 ja toinen jatkoajan jälkeen Predatorsille 2–1. Kolmannesta kamppailusta odotetaan jälleen pienten marginaalien ottelua ja sarja jatkuu varmasti vähämaalisena.
Viime ottelussa Predators oli parempi joukkue ja ansaitsi sarjan avausvoittonsa. Ottelusarja voi kääntyä kummalle tahansa, mutta isoin taistelu käydään maalin suulla. Maalivahdit ovat pitäneet ottelut hyvin vähämaalisina. Starsin Ben Bishop on antanut joukkueelleen mahdollisuuden taistella voitosta molemmissa otteluissa ja onkin torjunut Predators-maalivahti Pekka Rinnettä 20 kertaa enemmän.
Stars lähti haastajana sarjaan, mutta tähtipaitojen potentiaali tiedetään. Se tarvitsee kurinalaista puolustamista, missä se on ollut vahva koko kauden. Vaikka joukkue puolustaa erinomaisesti, on maalinteko ollut joukkueelle vaikeaa. Stars teki runkosarjassa kolmanneksi vähiten maaleja ja kahteen pudotuspeliotteluun se on tehnyt neljä osumaa. Maaleja joukkue tarvitsee, mutta vastassa on yksi NHL:n parhaiten puolustavista joukkueista.
Ensimmäisenä pelikohteena pelataan Nashville Predatorsin voittoa. Joukkue oli viime pelissä vahva ja kertoimenlaskijat ovat antaneet Predatorsille isoimman kertoimen. Nashville on kokenut ryhmä ja joukkue on rakennettu pudotuspelejä varten. Vastassa on nuori Stars ja osa heistä pelaa ensimmäistä kertaa pudotuspelejä oman kotiyleisönsä edessä. Predators tietää panokset ja viime ottelun voitto rentoutti joukkuetta, joka varmasti näkyy positiivisena vaikutuksena yön mittelössä.
Toisena pelikohteena pelataan Viktor Arvidssonin maalia ja Nashvillen voittoa varsinaisella peliajalla. Ruotsalainen on ollut yksi parhaimmista Predators-hyökkääjistä ottelusarjassa ja maali roikkuu miehellä ilmassa. 26-vuotias hyökkääjä on niin viisi vastaan viisi-pelissä kuin ylivoimalla alati vaarallinen, vaikka avausmaali näissä pudotuspeleissä vielä on saanut odottaa.