Norwichin tunneliin ei aurinko paista! Joko olisi Daniel Jamesin aika loistaa Leeds-hyökkäyksessä?
Yhä ilman voittoa Valioliigassa rypevän Norwichin tilanne on todella synkkä. Joukkueella on pahoja pelillisiä ongelmia, yksi sarjan kehnoimmista materiaaleista sekä useampia poissaoloja. Leeds pelasi viime viikonloppuna tasapelin Wolvesia vastaan, vaikka myös sillä on tärkeitä palasia sairastuvalla. Vierailija pystyy isäntiä reilusti laadukkaampaan suoritukseen, mutta kuinka poissaolot vaikuttavat?
Norwichin kausi Valioliigassa on ollut tähän saakka surkea. Sarjajumbo on iskenyt vain kaksi täysosumaa ja päästänyt omiin 23 maalia yhdeksässä ottelussa. Kauden avauspisteensä joukkue on saanut vasta lokakuussa Burnley- ja Brighton-tasapeleillä. Viime viikonloppuna joukkue hävisi Chelsealle 7–0.
Sam Byram sekä Christoph Zimmermann ovat yhä sivussa ryhmän kokoonpanosta, mutta nyt poissa on myös Lontoossa punaisen kortin napannut Benjamin Gibson. Lisäksi Todd Cantwell ja Przemyslaw Placheta ovat yhä poissa peleistä. Vieraillakin on omat loukkaantumishuolensa, mutta sen alkukausi on sujunut isäntiä selvästi valoisammin, vaikka odotukset eivät kenties täysin olekaan täyttyneet.
Luke Ayling, Robin Koch, Raphinha sekä Patrick Bamford ovat yhä sivussa Marcelo Bielsan miehistön vahvuudesta. Poissaolot osuvat herkille alueille, mutta viime viikonloppuna joukkue onnistui Wolvesia vastaan kohtuullisesti ja pelasi 1–1-tasapelin. Hyökkäyspäässä onnistumisia odotellaan esimerkiksi Daniel Jamesilta, joka ei vieläkään ole avannut maalitiliään Leeds-paidassa. Kärjessä Bamfordin poissaollessa avannee Rodrigo.
Norwichille maalinteko on ollut sellaista tervanjuontia, että sen jääminen maaleitta on varsin mahdollista. Leedsillä on poissaoloistaan huolimatta vahva maalintekopotentiaali, mutta se ei ole täysin saanut sitä viime aikoina ulosmitattua. Nähtäväksi jää, kuinka ryhmä Norwichin verrattain surkeaa alakertaa vastaan onnistuu. Pelivalinta sunnuntaille on vierasvoitto (1X2).