Big Lucky kasinolta 200 kierätysvapaata ilmaiskierrosta 20€ talletuksella, suomalaisten suosimaan Book of Dead -kolikkopeliin🤘
Saksan maalinteon tuska paistaa kuuhun saakka
Maanantaina MM-kisoissa nähdään mielenkiintoinen naapurimaiden kohtaaminen, kun kisaisäntä Sveitsi ottaa mittaa Saksasta. Sveitsi lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta joukkueen voittokerroin on painettu niin alas, ettei siihen tarttuminen houkuta. Selvästi tuottoisampaa paikkaa on tarjolla maalimäärän puolella.
Saksan turnaus on lähtenyt kurjasti käyntiin. Ensin joukkue koki 1-4 tappion Suomelle ja toisessa ottelussa tuli käkättimeen Latvialta maalein 0-2. Kahteen ensimmäiseen otteluunsa saksalaiset ovat saaneet aikaiseksi vain yhden maalin. Saksan peli-ilme ja taistelutahto ovatkin olleet karmealla tasolla, jos niitä ylipäätään on edes olemassa. Suuria ihmeitä Saksan nimettömältä hyökkäykseltä ei siis kannata odottaa Sveitsiäkään vastaan.
Sveitsi taas on aloittanut kisat kahdella voitolla. Ensin kaatui Yhdysvallat 3-1 ja seuraavana Latvia 4-2. Jälkimmäisessä ottelussa maaleja tuli hieman runsaammin, mutta maalipaikkojen määrä oli siinäkin melko vähäinen. Sveitsillä ei ole tänä vuonna kasassa mitään tähtisikermää, eikä joukkueen suorahyökkäyspeli ole ollut lähellekään sitä tasoa kuin parina aiempana vuotena.
Saksan paras osuus tähän mennessä on ollut maalivahtiosasto, kun taas hyökkäämisestä ei ole tullut mitään. Sveitsikään ei turnauksessa ole varsinaisesti maaleilla mässäillyt. Niinpä pelivalintamme on, että ottelussa syntyy varsinaisella peliajalla alle 5,5 maalia. Veto siis osuu, jos matsi päättyy esimerkiksi lukemiin 3-2, 4-1 tai 3-0.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Ottelussa alle 5,5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.