Lunasta talletus, kerroin ja voitot tuplana Liiga-avaukseen! Tappara pyyhkii kaikilla lattiaa kilpavarustelussa
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka saat Liiga-avaukseen kaiken tuplana. Uhmapelaajien huippudiilillä sekä talletus, kerroin että voitot lyödään tiskiin kaksinkertaisina.
Pitkä odotus päättyy tiistaina, kun Liiga vihdoin alkaa! Avausottelussa kohtaa jo perinteeksi muodostuneella tavalla viime kauden finaalipari, kun TPS vierailee Nokia Arenassa Tapparan kotiaskissa. Joukkueiden kilpavarustelun tasolla alkavalle sesongille on eroa kuin yöllä ja päivällä – lähtökohtaisesti isäntä taistelee runkosarjavoitosta ja turkulaiset puolestaan kuuden sakkiin yltämisestä.
Todella rajusti vahvistunut Tappara on jälleen kerran suuri mestarisuosikki alkavalle kaudelle. Ruotsista on saapunut useampia todella kiinnostavia vahvistuksia. Alakertaan joukkue hommasi Valtteri Kemiläisen Röglestä sekä pari vuotta sitten jopa Tampa Bay Lightningin paidassa nähdyn Ben Thomasin Växjöstä. Hyökkäyspäähän esimerkiksi Röglessä ja HV-71:n paidoissa nähty Tyler Kelleher on kiinnostava vahvistus niin ikään Röglessä viime kaudella pelanneen nuoren norjalaislupauksen Philip Granathin ohella.
Ei tietenkään sovi unohtaa kivikovien kotimaisten paluumuuttajien sisäänmarssia. Jori Lehterä on yksi sarjan kovimmista kärkisenttereistä ja maajoukkuetason laituri Niko Ojamäki voi taistella koko maalipörssin voitosta. Tapparan rosteri on naurettavan kova ja lähes jokainen Liiga-joukkue kalpenee Jussi Tapolan miehistön kilpavarustelun rinnalla. Eikä pidä unohtaa, että kauden alku CHL:ssä on ollut rautainen.
Siinä missä TPS on hävinnyt esimerkiksi EV Zugille kaksi ottelua yhteismaalein 10–1, on Tappara puolestaan kerännyt neljä pistettä Rapperswil-Jona Lakersia vastaan. Kirvesrinnat on lisäksi voittanut Slovan Bratislavan pariin otteeseen. Jussi Ahokkaan miehistöllä on ollut ongelmia löytää koneestaan tehoja irti, eikä se ole kummoisiin suorituksiin kyennyt edes Mestis-tasoista Olimpija Ljubljanaa vastaan.
Turkulaisten paidassa mielenkiintoisin nimi on Kärpissä aiemmin pelannut Toronto-organisaatiosta saapunut tehopuolustaja Teemu Kivihalme. Yhdysvaltalainen on ollut TPS:n tehopelaaja myös CHL-kauden alussa. Vierailija luottaa myös tällä kaudella vahvasti omiin junioreihin, mutta esimerkiksi Arttu Ilomäki on kiistatta eliittitason keskushyökkääjä Liigassa.
Ulkomaalaisvahvistukset puolestaan haiskahtavat melkoisilta arvoilta, eikä historia ole turkulaisten puolella näissä. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, kuinka esimerkiksi Itävallan liigassa aiemmin pelannut Scott Kosmachuk sekä ranskalainen, DEL-liigasta Turkuun vaihtanut Anthony Rech onnistuvat. Viime kauden alisuorittajista ainoastaan kanadalaishyökkääjä Tyler Steenbergen jäi joukkueeseen – esimerkiksi Jack Rodewald ja Mitch Hults saivat lähteä.
Kauden avauskamppailuun kupongille haalitaan Tapparan kotivoitto maksimipanostuksella. Kirvesrinnat lähtee lähes jokaiseen matsiinsa tällä kaudella ennakkosuosikkina ja kertoimet tippuvat taatusti, joten nautitaan vielä kun siihen on mahdollisuus. Tsekkaa alta ohjeet ja lunasta kerroin, voitot sekä talletus tuplana!
Tuplaa talletus, kerroin ja voitot!
Mobilebet tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla päästään lunastamaan jopa 100€ ilmaista pelirahaa. Ensimmäinen talletuksesi tuplataan hunttiin asti. Pääset siis nauttimaan myös tipsin kertoimen sekä voitot tuplana!
Näin tuplaat voittosi:
1. Siirry Mobilebetille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja ota talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto kohteeseen ”1×2 – Tappara” ja panosta talletuksesi + bonus. Näin saat tuplakertoimen 3,60 (2 x 1,80).
4. Jos veto osuu, voitat esimerkiksi sadan euron talletuksella tuplasti eli 360€!
*Ilman Uhmapelaajien huippudiiliä voitto olisi esimerkkitalletuksella vain 180€, joten tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää!