Talleta 30 euroa ja saat 150 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä! Voitot saat pitää itselläsi – älä siis odota vaan toimi heti!
Norwich pelleilee Valioliigassa ala-arvoisella puolustuksella
Vastikään vuoden 2019 parhaaksi urheilijaksi Suomen Urheilugaalassa valittu Norwichin Teemu Pukki oli joukkueensa edellisessä ottelussa sivussa, mutta pelaa todennäköisesti lauantaina. Siirtoikkunassa Norwich on vahvistunut hieman, mutta alakerta ei edelleenkään riitä Valioliigaan, minkä vuoksi ryhmä löytyykin sarjataulukon hänniltä.
Seuraavassa kamppailussaan itseäänkin pahemmin kyntäneen Bournemouthin vastaansa saava Norwich kaipaa kipeästi pisteitä Valioliigan putoamistaistelusta. Ensi kauden Valioliiga-paikkaan oikeuttavalle sijalle ryhmällä on matkaa jo kahdeksan pistettä ja viimeistä edelliseltä sijalta löytyy juuri Bournemouth. Tällä kertaa jumbokamppailussa on kovat panokset, koska asetelmia haetaan jo selkeästi kohti kevättä.
Norwich on vahvistanut keskikenttäänsä hankkimalla Bundesliigasta Lukas Ruppin sekä lahjakkaan Ondrej Dudan. Hankintoja voi pitää tärkeinä, mutta alakerta on edelleen surkealla tasolla. Puolustuspäätä ei vahvistettu riittävästi ennen kauden alkua, eikä sitä ole vielä tammikuussakaan vahvistettu. Ei ole lainkaan väärin todeta, että joukkue pelleilee Valioliigassa kakkosarjan puolustuksella. Kun tällä hetkellä alakerrasta puuttunee vielä pitkäaikaispotilas Timm Klosen lisäksi Ben Godfrey, käyvät kanarialintujen alakerran vaihtoehdot todella vähiin.
Norwich kärsi viime viikonloppuna nöyryyttävän 4–0-tappion tulostasoaan hieman viime aikoina kohentaneelle Manchester Unitedille Old Traffordilla. Viime aikoina kotiottelut ovat kuitenkin Norwichille tuottaneet pisteitäkin, kun kamppailut Tottenhamia ja Crystal Palacea vastaan ovat päättyneet tasan. Voittoja keltapaidat kaipaisivat kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta.
Bournemouthin ja Norwichin kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin. Bournemouth on jäänyt kolmessa edellisessä kamppailuissaan tyystin maaleitta, mutta isäntien alakerta ei todellakaan vakuuta. Norwich on sentään osoittanut, että se pystyy iskemään kotikentällään tarvittaessa maaleja taistellakseen voitoista ja Bournemouth on niin ikään vuotanut pahasti viime aikoina. Nostetaan ensimmäiseksi pelivalinnaksi, että ottelussa mätkitään vähitnään kolme (yli 2,5) täysosumaa – toisena pelikohteena suositaan tasapeliä.