Jyväskylässä odotetaan jälleen maaleja
Keskiviikko illan kamppailussa JYP saa kotikaukalossaan vastaansa Ässät. JYP:n otteet ovat tuloksellisesti parantuneet ja hyökkäyspelaaminen on palannut takaisin lähelle odotettua tasoa, mutta Sportia vastaan nähtiin, että puolustuksen ailahteluja sattuu. Ässät puolestaan hävisi viime ottelussa kovimmalle kilpakumppanilleen KalPalle, mutta on yhä kiinni pudotuspelipaikassa.
JYP on jälleen saanut pelin juonesta kiinni, kun edellisistä viidestä ottelusta on kertynyt neljä voittoa. Vastustajat ovat kuitenkin ollut Ilvestä lukuunottamatta sarjan alemman kastin joukkueita, joten liian suuria johtopäätöksiä ei kannata vetää. Hyökkäyspelaaminen on palannut takaisin sille tasolle, mitä joukkueelta voidaan odottaa ja myös ylivoimalla on tullut onnistumisia, mutta puolustus edelleen ailahtelee ajoittain. Sportia vastaan kahden maalin johto kuihtui viimeisen minuutin aikana ja ottelu venyi jatkoajalle lukemin 4-4. Aiemmin kuluneella kaudella loukkaantuneena ollut ykkösvahti Eetu Laurikainen on ollut nyt sivussa kaksi edellistä ottelua, joka herättää pientä huolta jatkoa ajatellen.
Ässät on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa ja joukkueen pelaaminen on ollut nousujohteista, vaikkakin kaksi edellistä kamppailua on päättynyt tappioon. Molemmissa otteluissa Ässät on vienyt maalipaikat, mutta vastustajien viimeistely on ollut tehokkaampaa. Alkukaudella hyvin puolustusvoittoisesti pelannut Ässät on kauden mittaan alkanut saamaan hyökkäyspeliään kuntoon, mutta varjopuolena myös omissa on kolissut alkukautta useammin. Loukkaantuneiden listalla on peräti seitsemän hyökkääjää, joista merkittävimpänä Tylor Spink.
Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet runsasmaalisia ja samaa odotetaan myös tällä kerralla. Molemmat joukkueet saa luotua runsaasti maalipaikkoja, mutta toisaalta niitä tulee myös omiin. Ottelusta on odotettava tasainen, sillä jaossa on tärkeitä pisteitä, mikä puolestaan laskee hieman maaliodottamaa. Pelivalinnaksi kuitenkin nostetaan yli 5,5 maalia maltillisella panostuksella.