Ei ole todellista! Tämän juoksukisan olosuhteet olivat suoraan helvetistä

Olympialaisten kestävyysmatkoja on juostu monenlaisissa olosuhteissa, mutta St. Louisin kesäolympialaisten maraton vuonna 1904 taitaa viedä voiton, kun hirveimpiä olosuhteita haetaan. Kyseessä oli lyhyesti tiivistettynä maraton helvetistä.

Elokuun viimeinen päivä 1904 St. Louisissa oli erittäin kuuma – lämpötila nousi varjossa 32 celsiusasteeseen ja kosteusprosentti oli 90. Reitti oli muutenkin lähes epäinhimillisen vaativa, sillä siinä oli pitkiä nousuja, ja reittiä ei suljettu, vaan kilpailijat juoksivat muun liikenteen seassa. Lisäksi pintaan levitetty kivimurska teki reitin pinnasta hyvin vaihtelevan, ja paikoitellen käsittämättömän epätasaisen.

Kisaan ilmoittautui neljäkymmentä juoksijaa, joista 32 uskaltautui matkaan. Vain murto-osa juoksijoista oli varsinaisia maratoonareita, eikä osalla kilpailijoista ollut pienintäkään toivoa kisan läpivientiin – varsinkaan näin kammottavissa olosuhteissa.

Kisassa juoksijoista kävi kova kato, sillä krampit, pahoinvointi sekä sisään hengitetyn pölyn vaikutukset niittivät kilpailijoita armottomasti. Erästä kilpailijaa ajoi matkalla takaa lauma kulkukoiria. Lopulta maaliin selvisi 14 juoksijaa. Maaliin saapui ensimmäisenä Yhdysvaltain Frederick Lorz, joka tosin jäi heti kiinni vilpistä: Lorz oli väsyttyään hypännyt auton kyytiin, ja juossut kisasta vain osan. Miestä odotti tästä tempusta kilpailukielto.

Nopein koko matkan juossut kilpailija oli niin ikään yhdysvaltalainen Thomas Hicks, joka tosin suorastaan kannettiin maaliin – miehen jalat sätkivät kannettaessa ilmassa ikään kuin hän olisi yhä juossut. Hicks kärsi vakavien fyysisten vaivojen lisäksi myös hallusinaatioista, ja miestä saatiin virvoitella aikansa maaliintulon jälkeen. Legendaarisesti Hicksiä evästettiin matkalla raa’oilla munilla sekä brandyyn sekoitetulla rotanmyrkyllä, joka pikkuruisina annoksina stimuloi hermostoa.

Yhdysvallat otti kisassa lopulta kolmoisvoiton. Kisassa neljänneksi sijoittui Andarin Carvajal, vaikka kuubalainen söikin matkalla pilaantuneita omenoita, ja joutui pitämään matkalla ylimääräisen huilitauon.

Voittajalla meni aikaa maratoniin lähes kolme ja puoli tuntia, mikä on olympiahistorian hitain voittoaika.

Myös vuonna 1908 Lontoon olympimaratonissa oli ns. aitoa meininkiä.